perjantai 31. tammikuuta 2014

Videoita ja nettiseminaareja parisuhteesta

Aiemmin kerroin Väestöliiton Tunnekeskeisestä parisuhdekurssista.

Itseasiassa en käynyt tuota kurssia koskaan loppuun saakka. Tarve katosi, kun silloinen mies katosi rinnaltani. Ongelmani katosivat hänen mukanaan.

Toivotaan nyt, ettei minun koskaan enää tarvitse palata tuon kurssin pariin. Mutta jos joskus tulee parisuhteessa ongelmia, niin olen kyllä sitä mieltä, että niihin tulee tarttua. Mitä pikemmin sen parempi.

Parisuhteen kehittäminen kiinnostaa


Uskalla Innostua -tiimi näyttää tällä hetkellä keskittyvän parisuhteen kehittämiseen ja olen seurannut heidän videoitaan ja nettiseminaarejaan parisuhteeseen liittyen.

Tässä muutamia linkkejä, joihin kannattaa tutustua, mikäli oman parisuhteen kehittäminen kiinnostaa. Ja miksei kiinnostaisi! Minusta jokaisen, joka on parisuhteessa, tulisi olla kiinnostunut suhteensa kehittämisestä, sillä jos sitä ei kehitä eteenpäin, niin se on aivan varmasti pikku hiljaa kuolemassa pois. Nimimerkillä "kokemusta on..."

Parisuhteen pelot ja mörököllit -webinaari sopii mainiosti sinkuillekin, sillä siinä puhuttiin myös peloista, joita on sinkkuna, ja jotka voivat siten estää kokonaan parisuhteeseen pääsemisen.

Parisuhteen pelot ja mörököllit -webinaari

Avain parempaan parisuhteeseen -webinaari

Mikä saa aikaan toimivan parisuhteen? -video

6 konkreettista ajatusta parisuhteen kehittämiseen -video

Tätä ilman suhteenne ei kehity -video

torstai 30. tammikuuta 2014

Parisuhteen tilannekartoitus

Kerroin edellisessä tekstissä peiliteoriasta, mutta sain Valmentamon illasta vielä toisenkin hyvän vinkin parisuhteisiin liittyen.

Miten meillä menee?


Aina ei ole helppo kysyä toiselta suoraan, että missä mennään tai mitä mieltä hän on parisuhteen tilasta.

Toisaalta haluaisi kysyä mitä mieltä toinen on suhteesta, mutta toisaalta ei ehkä haluaisi ottaa asiaa puheeksi tai ei tiedä miten asian ottaisi puheeksi.

Tai vaikka ottaisikin asian puheeksi, ei saa mitään vastausta. Joko toinen ei halua puhua tai sitten hän ei yksinkertaisesti osaa muotoilla tunteitaan ymmärrettäviksi sanoiksi.

Ratkaisuna on se, että kysytään asiaa niin, että toinen voi vastata itselleen helpolla tavalla.

Musiikin ystävä


Jos puolisosi on suuri musiikin ystävä, kysy häneltä, mikä kappale hänen mielestään kuvastaa parisuhdettanne.

Kun olet saanut vastauksen, kysy minkä kappaleen hän haluaisi kuvastavan parisuhdettanne.

Jos kappaleet ovat sinulle itsellesi vieraita, tai et ymmärrä mitä puolisosi kyseisillä kappaleilla yrittää viestiä, kysy. Pyydä häntä soittamaan kyseiset kappaleet sinulle ja selittämään mitä ne kuvastavat hänelle tai mitä tunteita niistä herää.

Autofani


Itse kävin puolisoni kanssa toissailtana seuraavan keskustelun:

"Jos meidän parisuhde olisi automerkki, mikä se olisi?"
"Ferrari"

"Mikä sä haluaisit, että se olisi?"
"Punaisempi Ferrari"

Ehkä arvaat, että olin vastauksiin erittäin tyytyväinen. Jos miehen mielestä meidän suhde on kuin Ferrari, ja parempana vaihtoehtona on vain punaisempi Ferrari, niin eihän siinä auta naisen muuta kuin kehrätä tyytyväisenä vieressä.

Uskallatko kysyä omalta kumppaniltasi?


Kysy nyt omalta kumppaniltasi vastaava kysymys. Muokkaa kysymys puolisollesi sopivaan muotoon. Mistä hän pitää, mikä on hänelle tärkeää tai mistä hän tietää paljon?

Esimerkkinä tulee mieleen:
Jos meidän suhde olisi jalkapallon pelaaja, kuka se olisi?
... asuinalue, mikä se olisi?
... vaatemerkki, mikä se olisi?
... ruokalaji, mikä se olisi?
... elokuva, mikä se olisi?

Mikä haluaisit sen olevan?

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Peiliteoria

Olin eilen Valmentamon järjestämässä maksuttomassa iltavalmennuksessa. Sinäkin ehdit ja mahdut varmasti vielä mukaan tällaiseen Luo itsellesi oma elämä -valmennukseen, kun toimit nyt nopeasti.

Onnellisen parisuhteen osalta illan anti oli myös mielenkiintoinen.

Peiliteoria


Piirrä itsellesi nelikenttä.




















Kirjaa vasempaan alakulmaan puolisosi piirre, josta et pidä. Ongelma voi olla mikä tahansa. Hän ei kommunikoi, ei huomioi, ei puhu eikä pussaa... Valitse asia, jonka haluat nyt ensimmäisenä korjata.

Oikeaan alakulmaan kirjaa miten haluaisit hänen toimivan.

Vasempaan yläkulmaan tulee miten sinä reagoit siihen, kun hän käyttäytyy tavalla, josta et pidä.

Esimerkiksi, jos mieheni ei puhu eikä pussaa, minä voisin esimerkiksi myös olla kommunikoimatta ja huomioimatta ja vetäytyä kuoreeni.

Oikeaan yläkulmaan kirjaa millainen olet, kun hän käyttäytyy haluamallasi tavalla.

Jos esimerkiksi mieheni puhuu ja pussaa, niin minäkin olen avoin, puhelias ja osoitan hellyyttä ja huomioin.

Positiivinen muutos


Peiliteorian perusajatuksena on se, ettet voi suoraan vaikuttaa puolisosi käyttäytymiseen, mutta sinulla on täysi valta vaikuttaa omaan käyttäytymiseesi.

Ideana on, että alat itse ensin käyttäytyä oikeaan yläkulmaan kirjaamallasi tavalla. Kun alat käyttäytyä myönteisesti, on oletettavaa, että puolisosi peilaa positiivisen olemuksesi ja käytöksesi omaan käytökseensä.

Sinun on siis ensin tehtävä muutos itse ja keskityttävä vain ja ainoastaan itseesi ja omaan olemukseesi ja käytökseesi. Siihen voit vaikuttaa, joten keskitä energiasi siihen. Puoliso seuraa sitten perässä. Ja jos ei seuraa, heivaa se kokokaan pois elämästäsi. Kuka sellaista mörökölliä kaipaa ;-)

Peiliteorian hyödyntäminen


Voit hyödyntää tätä samaa mallia myös kavereihin, vanhempana lapsiin, esimiehenä alaisiin, opettajana oppilaisiin jne. 

Mieti vain ensin millaista käytöstä haluat saada vastakaiuksi ja keskity sen jälkeen vain siihen, miten sinun itsesi tulee käyttäytyä.

Testaa! Jos epäilyttää peiliteorian toimivuus, kokeile ensin ja tuomitse vasta sitten, jos on enää tarvetta.

Ja jos se ei toimi henkilöön, johon yrität tunteita peilata, niin ainakin sinulla itselläsi on parempi olo, kun keskityt vain hyviin tunteisiin. Joten et voi kuin voittaa ;-)

torstai 16. tammikuuta 2014

Kun kaikki menee pieleen

Jännitin näitä treffejä enemmän kuin muita. Jos totta puhutaan, olin ajoittain niin paniikissa, että ajattelin peruvani koko homman. Tai jättäisin vain menemättä paikalle. No show ei kuitenkaan ole lainkaan tapaistani ja uteliaisuus kuitenkin lopulta voitti.

Hirviö peilissä


Kun treffien aamu valkeni, minua otti päähän ja pahasti. Ensinnäkin minulla oli lämpöä ja kurkku kipeä. Great.

Toisekseen minulla oli vuosisadan isoin finni. Keskellä naamaa. Sellainen loistavan punainen valtava paukama, jota ei peitä millään taikavoiteellakaan. Ei ole tietääkseni olemassa voidetta, joka hävittäisi finnin tilavuutta. Peittää voi, muttei kadottaa. Katsoin epäuskoisena peiliin, että mitä ihmettä mä nyt teen.

Teki mieli käpertyä peiton alle sänkyyn ja jäädä kotiin.

Pakotin kuitenkin itseni treffeille. En kehdannut enää perua tai siirtää, koska ajan sopiminen oli ollut jo muutenkin hankalaa, ja olin jo ainakin kerran siirtänyt ja kerran perunut.

Juuri ennen kotoa lähtöä ajattelin, että jos en kelpaa tällaisena, niin sitten en kelpaa. Se ei ole minun menetykseni vaan hänen.

Treffiohjelma


Yllätysohjelmassa oli luistelua Rautatientorilla - aivan loistavaa! Mä rakastan luistelua! Olin onnellinen.

Mutta tästäkin ohjelmasta oli sitten ikäviä seuraamuksia….

Luistelun jälkeen menimme teelle. Kävin naisten huoneessa ennen pöytään istahtamista ja kauhistuin peiliin katsoessani. Naamalle nyt ei ollut enää mitään tehtävissä, mutta voihan…

Hikeä pukkaa


Minulla oli tullut hiki luistellessa, koska en ollut lainkaan pukeutunut sellaista aktiviteettia varten. Hikoilun seurauksena minulla oli märät kainalot. Eikä mitenkään vähän, vaan todella näkyvästi. Pinkissä tunikassa isot märät kainaloläiskät. Teki mieli vajota maan alle.

Mietin hetken, että yritänkö jotenkin peittää ne. Asetella paidan ja itseni niin, etteivät ne näy. Vai otanko avoimen linjan, kerron ja näytän ja toivottavasti nauretaan yhdessä… Valitsin ensimmäisen hankalamman vaihtoehdon eli yritin peittää hikoilun merkit.

En tiedä miten onnistuin, mutta olo oli aivan älyttömän tukala. Ensinnäkin piti toivoa, että älä ainakaan katsoa minua silmiin tai näet mun epämuodostuneen nenän. Toisekseen piti toivoa, että älä ainakaan katsoa mua sinne "toisiin silmiin" tai näet mun märät kainalot.

Kato vaikka mun kynsiä! Joo, vaikka sekin tuntu epämiellyttävältä, niin oli se parempi vaihtoehto kuin silmiin katsominen.

Kun kaikki menee pieleen - tai ainakin melkein kaikki


Oloni treffeillä oli kaikkea muuta kuin loistava. Olin puolikuntoinen, naama oli kaikkea muuta kuin täydellinen, ja olin hiestä märkä… Kaikki nämä asiat kyllä musersivat tehokkaasti itsevarmuuttani. En osannut rentoutua. Jumitin. Mutta hän onneksi totesi, että olen söpö, kun olen jumissa. Jotain positiivista sentään.

Kaikesta tästä huolimatta, hän haluaa nähdä minut vielä toistamiseen. Sen voisi ajatella olevan aika hyvä merkki, jos toinen haluaa nähdä uudestaan senkin jälkeen kun toinen on ollut huonoimmillaan. 

No ei, kyllä mä varmasti voin kamalampikin olla. Kyllä, ehdottomasti. Kysykää vaikka mun ex-mieheltä :D

perjantai 10. tammikuuta 2014

Herrasmies - ihanaa (?!?)

Herrasmiehen kanssa treffeillä


Herrasmies kättelee ja esittelee itsensä.

Herrasmies tarjoaa ihan sama mihin mennään.

Herrasmies huolehtii, ettei deitin tarvitse kantaa mitään ja että hänellä on koko ajan kaikki tarvittava.

Herrasmies katsoo kauniisti silmiin ja kehuu prinsessan kauneutta.

Herrasmies tietää, koska prinsessa on kauneusunien tarpeessa ja on kotiinlähdön aika.

Herrasmies auttaa takin päälle ja tarjoutuu viemään prinsessan kotiin.

Herrasmies avaa auton oven, auttaa istumaan ja sulkee oven ja heittää kotiin ilman taka-ajatuksia ja odotuksia.

Perillä herrasmies kysyy kohteliaasti, saako halata ja toivottaa hyvät yöt.


Ensitreffien perusteella tälle herrasmiehelle luvattiin toiset treffit.


Herrasmies (?!?) treffien jälkeen


Herrasmies on välittömästi mustasukkainen prinsessasta ensitreffien jälkeen ilman mitään pätevää syytä.

Herrasmies epäilee prinsessan valehdelleen nimensä.

Herrasmies tuohtuu, kun prinsessa ei heti kirjoita treffeistä blogiin eikä hän ymmärrä vaikka selittää, että treffien jälkeisenä aamuna oli aika julkaista toiseen aiheeseen liittyvä teksti.

Herrasmies suuttuu, kun prinsessa kirjoittaa ensin elämänsä huonoimmista treffeistä ja epäilee, että ne olivat jotenkin tärkeämmät kuin meidän yhteiset treffimme.

Herrasmies ei kestä sitä kun prinsessa sanoo suoraan mitä ajattelee.

Herrasmies korostaa sitä, että hän on hyvä, kun hän odottaa. Prinsessa ei siis ole hyvä, jota kannattaa odottaa, vaan hän on se hyvä, joka odottaa.


Siinähän odotat. Treffien jälkeisen käytöksen johdosta oikeus toisille treffeille evättiin. Prinsessa ei tuollaisia herrasmiehiä kattele eikä kuuntele. Kiitos ja hyvästi.

P.S. Ootko nyt onnellinen, kun kirjoitin meidän treffeistä :-)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Ensisuudelman taika

Ensisuudelma. Tuo maaginen hetki elokuvissa. Katsojakin kihelmöi odotuksesta. Suudelkaa jo - kuitenkin tykkäätte toisistanne!

Odotus palkitsee


Minusta ihaninta ensisuudelmassa on sen odottaminen. Juuri se kihelmöivä tunne, kun haluaa, kun odottaa…

Katsot toista silmiin. Odotat. Tunnet vetoa. Haluaisit koskettaa. Lipaiset huuliasi.

Ja sitten se tapahtuu. Ensisuudelma.

Se voi olla hetkessä ohi tai mikä parempaa - ensi suudelma saa jatkoa seuraavista suudelmista. Kun kerran alkuun päästiin miksi lopettaa heti :-)

Älä varasta ensisuudelmaa


Minusta ehkä kauheinta on ensisuudelman varastaminen. Se, kun se tulee odottamatta ja pyytämättä, täysin yllättäen.

Tällöin kaikki hohto jää puuttumaan. Ei ehdi kihelmöidä. Et ehdi ajatella, että miltähän toisen huulet tuntuisivat omiasi vasten. Et ehdi odottaa huulien kohtaamista.

Hetkessä kaikki on ohi. Ihmettelet, että mistä tuo tuli. Ja mihin se meni.

Ensisuudelman varastaminen on mielestäni törkeä rakkausrikos, josta tulisi olla niin kovat rangaistukset, ettei kukaan halua sitä tehdä.

Toisekseen sitä ei kannata tehdä, kun tunteet eivät ole molemminpuoliset. Onhan se niin paljon kauniimpaa, kun molemmat tuntee vetoa toisiaan kohden ja sitten tuo vetovoiman energia ikään kuin puretaan yhdessä suudelmaan.

Ei todellakaan näin -esimerkki


Olin ensimmäistä kertaa miehen luona kylässä. Kyseessä oli toiset treffit. Seisoin keskellä keittiön lattiaa katsellen ympärilleni tutustuessani asuntoon.

Yhtäkkiä mies tulee, tarraa kiinni ja suutelee. Hetkessä tilanne on ohi.

Hän yllätti minut täysin. En ehtinyt valmistautua, enkä ehtinyt odottaa suudelmaa. 

Eikä ylläri, ylläri ensisuudelmasta seurannut minkäänlaista suutelumaratonia. Tuli vain ikään kuin tunne, että nyt tuokin asia on hoidettu pois päivänjärjestyksestä ja voimme jatkaa suhdetta jonkun suhdemanuaalin mukaan. 

Halaus - check
Ensisuudelma - check
Ensipano - check

Suojakännit


Tämä samainen mies juotti minut "suojakänniin" ennen ensimmäistä yhdyntää. En ollut ikinä aiemmin kuullut kyseistä termiä, ja minusta ajatus on todella ruma, että pitää juoda kännit ennen kuin voi muka harrastaa seksiä. Yök.

Ehkä ajatus siinä takana oli, etten halua häntä, kun olen selvinpäin. Ehkä hän oli oikeassa. Ehkä suojakännit oli tarpeen. Se taitaa myös selittää lisääntyneen alkoholin käyttöni lyhyen suhteemme ajan. En ehkä yksinkertaisesti kestänyt häntä selvinpäin ja juominen oli tapani suojella itseäni. Alkoholi maistui yllättävän hyvin silloin, ja nyt suhteen päättymisen jälkeen olen palannut tutulle nollalinjalle, ja pyrin jatkossa muistamaan ottamatta elämääni miestä, jota en kestä selvinpäin.

Maagista -esimerkki


Olemme ensitreffeillä. Keskustelemme vähän, mutta välillämme tuntuu selvä jännite. Välillä uppoudumme tuijottamaan toisiamme silmiin puhumatta mitään. Vain katsomme toisiamme. Tekisi mieli koskettaa. Tekisi mieli halata. Tekisi mieli käpertyä syliin.

Lopulta mies ei enää kestä, kerää rohkeutensa ja suutelee. Maaginen ensisuudelma. Eikä jäänyt siihen yhteen suudelmaan vaan ensisuudelmaa seuraa tuntien kuhertelu, jossa vaatteet vähenevät pikku hiljaa. Lopulta nukahdamme alastomat vartalomme toisiinsa kietoutuneina.

Se oli kaunista. Se oli maagista. Sinä yönä rakastuin, ja ajattelin, että nämä silmät ovat sellaiset, joita mielelläni katsoisin joka aamu herätessäni loppuelämäni ajan.

Olen aikoinaan kuullut tällaisen kriteerin oikean löytämiseksi: kun aamulla heräät ja näet toisen, niin tunnet ja ajattelet, että tässä se nyt on. Tämä oli eka kerta, kun tunsin tuon tunteen. Tämän miehen vierestä olisi ilo herätä joka aamu loppuelämäni ajan. Voisin joka aamu rakastua uudelleen hänen ihaniin silmiinsä ja pehmeisiin huuliin samalla kun tuntisin hänen lämpimän kehonsa omaani vasten.

Sellainen ensisuudelman tulisi olla. Valitettavasti mies ei tuntenut samalla tavalla.

Sen oikean etsintä jatkuu...

torstai 2. tammikuuta 2014

Onko kunnon treffit kuollut sukupuuttoon?

En ole käynyt paljoa treffeillä. Teininä ja nuorempana ei tullut treffailua harrastettua. Potentiaalisia poikaystäviä tapasi bileissä ja koulussa ja sitten sitä vain alettiin olee kun sopivan tapasi. Ja niitä sopivia tuntui riittävän tälle tytölle 12 ikävuodesta alkaen.

Ensimmäisen kunnon sinkkukauden, joka kuitenkin kesti lopulta alle kuukauden, koin vuosi sitten.

Olin 28-vuotias, enkä tiennyt mitä on olla sinkku. Mitä treffeillä tehdään? Ja ensinnäkin, miten treffeille pääsee?

Treffeille


Treffeille pääsy -ongelma ratkesi internetin avulla. Löysin nettideittipalstat ja potentiaalisia treffikumppaneita alkoi kertyä ja pääsin treffeille. Mutta millaisille treffeille!

Ensin sumplitaan päivää ja aikaa... Sitten sumplitaan mitä tehdään… Missä tavataan…

Treffeillä


Sumplimisen tuloksena oli päämäärätöntä kävelyä, jäätelönsyöntiä kaupungilla, kahvittelua kahvilassa, lasillisella baarissa, pirtelöllä hampurilaisbaarissa… Äh. Missä on oikeat treffit?

Oikeilla treffeillä tarkoitan nyt tietenkin suunniteltua ohjelmaa. Eikä mitään yhdessä suunniteltua ohjelmaa vaan sitä, että mies kutsuu, kertoo missä tavataan ja miten tulee valmistautua ja sitten ohjelma on yllätys.

Ohjelma voi sitten olla mitä vain: ruokailua ravintolassa, tanssimista, urheilua, seikkailua, kävelyä kauniissa paikassa, museokäynti… Mikä ikinä sitten sopii. Mitä mies kuvittelee, mistä nainen voisi tykätä.

Mistä toinen tykkää?


Ehkä ongelmana on, kun nettideittiä ei tunne niin hyvin. Eri asia olisi, jos deitti olisi tuttu työ- tai harrastusolosuhteita. Kun tuntisi toisen paremmin etukäteen, voisi olla helpompi suunnitella jotain ainutlaatuista ja unohtumatonta.

Vai tuleeko tämä ainutlaatuinen ja unohtumaton sitten toisilla treffeillä. Epäilen vahvasti…

Todennäköisyys ylipäänsä päästä niille toisille treffeille on häviävän pieni, jollei jotain vaikutusta tee ensimmäisillä treffeillä. Jos on tosissaan kiinnostunut, eikö kannattaisi vähän edes panostaa?

Jos ei sitten synkkaakaan, niin onpahan molemmilla sitten todennäköisesti ollut ainakin hauskaa, kun on tehty jotain tavallisesta poikkeavaa.

Vanhanaikainen laatunainen


Huomaan olevani jossain asioissa todella vanhanaikainen. Haluan, että mies tekee aloitteen asiassa kuin asiassa. Haluan, että mies kutsuu treffeille ja ehdottaa ohjelmaa. Haluan, että mies avaa oven, tarjoaa ja saattaa tytön kotiin, mikäli tämä sallii.

Haluan, että mies tekee kaikkensa viedäkseen tämän tytön sydämen. Osoittaa, että olen kaiken sen huomion arvoinen. Voin vakuuttaa, että kyllä olen ;-)

Tässä sydämessä riittää rakkautta ja intohimoa, välittämistä ja hoivaa, naurua, iloa ja nautintoa… Tällainen laatunainen on vain harvoin tarjolla ja vain yhdelle valitulle, joka oikeasti osaa arvostaa korkeaa laatua.

Kun saat mahdollisuuden, ja toteat olevasi oikeasti kiinnostunut, teethän kaikkesi? Mikään ei mielestäni ole niin ärsyttävää, kuin harmitella jälkikäteen tekemättömiä asioita.

Tartu hetkeen! Tartu tilaisuuteen! Toista tilaisuutta tuskin tulee…

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Rakkauspäivystys suljettu

Minulla on ennen ollut tapana pitää rakkauspäivystystä.

Aikataulutin elämäni miehen aikataulujen mukaan. Kun hänellä oli vapaata, minäkin järjestin vapaata. Kun hän oli kotona, minäkin olin kotona riippumatta siitä, olisiko minulla silloin ollut jotain omaa menoa tai harrastusta vai ei. Kun mies valvoi yömyöhään, minäkin valvoin, vaikka nukkumaanmenoaikani olisi mennyt jo tunteja sitten ja olin kuoleman väsynyt.

Rakkauspäivystin. Päivystin huomionosoituksia. Päivystin hetkiä, jolloin puoliso haluaisi viettää aikaa minun kanssani eikä tv:n, tietokoneen, lehden tai jonkin muun parissa.

Päivystin rakkautta. Päivystin rakkaudenosoituksia. Ja unohdin siinä rakkautta janotessa oman elämäni ja huolehtia omista tarpeistani.

Nyt ei tarvitse päivystää


Nyt nautin elämästäni, kun ei tarvitse päivystää. Ei ole ketään, jolta odottaa viestiä. Ei ole ketään, keltä odottaa soittoa. Ei ole ketään, ketä odottaa kotiin. Ei ole ketään, ketä odottaa illalla vierelle nukkumaan.

Olen yksin. Ja nautin siitä. Nyt minulla on kaikki aika omille tarpeilleni. Voin mennä jumppaan milloin haluan. Voin katsoa elokuvaa milloin haluan. Voin lähteä lenkille milloin huvittaa. Ja ennen kaikkea, menen nukkumaan silloin kun itse haluan, eikä tarvitse odottaa ketään vierelleni.

Päivystyksen uudelleenavaus?


Nyt minua periaatteessa pelottaa rakastua. Minua pelottaa, että rakastuminen tarkoittaa omista unelmista luopumista, omasta ajasta luopumista, omista tarpeista luopumista.

Mutta onko se rakkautta, jos se vaatii minulle tärkeistä asioista luopumista? Onko se rakkautta, jos en pysty enää ylläpitämään minulla sopivaa unirytmiä? Onko se rakkautta, jos luovun harrastuksista vain sen takia, kun toinen ei valmis luopumaan omistaan ja haluan, että meillä on edes joskus yhteistä vapaa-aikaa? Onko se rakkautta?

Toivottavasti ei. Nimittäin jos on, en halua sellaista rakkautta.

Läsnäoloa yhdessä


Ehkä etsin niin kauan kunnes löydän rakkauden, joka ei vaadi minulta unelmista luopumista. Joka ei vaadi minulta omasta elämästä ja omista harrastuksista luopumista.

Sellaista rakkautta, joka on vain mukava lisä elämääni. Hyviä tunteita, hyviä ajatuksia, yhteisiä kauniita unelmia - ja etenkin niitä yhteisiä kauniita läsnäolon hetkiä toisillemme. Sellaista rakkautta etsin.