Terapiaan?

Tunsin olevani niin sekaisin itseni ja tunteideni kanssa, että totesin tarvitsevani ulkopuolista apua. Halusin saada apua, ennen kuin tuhoan tämän suhteen niinkin tyhmään asiaan, kuin etten voi sanoa Minä rakastan sinua.

Löysin netistä Väestöliiton sivuilta maksuttoman 45 minuutin neuvonnan, johon sain varattua ajan tälle päivälle. Neuvonantajakin totesi minun tarvitsevan terapiaa... Kiitti.

Esteenä terapialle on nyt rahan puute, mutta onneksi hän myös vinkkasi muutamista kirjoista ja nettikurssista. Kävin tutustumassa tuohon kurssiin ja ilmoittauduin heti, koska se oli maksuton!

Kyseessa on Väestöliiton Tunnekeskeinen parisuhdekurssi. Suosittelen tutustumaan, jos kaipaat apua parisuhteeseesi.

Siinä suositellaan, että kurssin tekee yhdessä puolison kanssa. Ihan ymmärrettävää. Parisuhteessahan on kaksi osapuolta - sen takiahan se on parisuhde.

Minun seurustelukumppanini ei innostunut asiasta, joten aloitin kurssin nyt yksin. Katsotaan päätänkö kurssin loputtua, että minun on parempi jatkaa myös elämääni yksin. Se jää nähtäväksi.

Kurssi kestää kahdeksan viikkoa, joten katsotaan mikä tilanne on kahdeksan viikon kuluttua.

Tunteiden tulkintaa

Kirjoitin aiemmin Ihastumisen ja rakastumisen biologiasta nähtyäni hyvän haastattelun.

Nyt, kun aloin seurustelemaan, tuo haastattelu häiritsee minua pahasti.

Mitä tunnen?

Olen sekaisin tunteideni kanssa. En löydä sopivia sanoja ilmaistakseni tunteitani. Miksi? Siihen on kaksi syytä.

Ensinnäkin minut sekoittaa se, kun haastattelussa sanottiin että ihastumisvaihe kestää 3-5 vuotta!!! Minkä jälkeen seuraa kiintyminen. Rakkautta ei ole. Tieteen näkökulmasta ei ole olemassa sellaista asiaa kuin rakkaus. Ei ole olemassa rakastamista. Ei ole rakkautta.

Toisekseen tämä nykyinen kumppanini välttää r-kirjaimella alkavaa sanaa. Kun kerran kutsuin häntä rakkaaksi tekstiviestissä, hän flippasi. Teki minulle selväksi, että häneltä on sitten turha odottaa r-sanan käyttöä. Veikkaan, että se tulee käyttöön vasta alttarille astumisen jälkeen, jos silloinkaan... Ehkä se oli ensimmäisen vaimon yksinoikeus. Mulle jäi sitten vain jämät.

Rakastanko?

Haluaisin niin kovasti sanoa: Minä rakastan sinua. Mutta en uskalla, koska pelkään hänen reaktiotaan. Tiedän, etten saa vastakaikua.

Ja entäs jos en rakastakaan. Entä jos rakkautta ei ole olemassa? Enhän sitten voi edes rakastaa?

Mitä se edes tarkoittaa kun sanoo Minä rakastan sinua?
Tarkoittaako, että toinen on tärkeä? Että haluaa omistaa toisen? Että välittää toisesta? Että haluaa jakaa elämänsä toisen kanssa?

Myönnän ja tiedän, että tuota rakkaussanomaa viljellään liian helposti. Viikon parin jälkeen vannotaan ikuista rakkautta ja parissa kuukaudessa suhde on ohi.

Seuraan mielenkiinnolla ja kauhulla yhtä kaveriani, joka rakastuu... ja jättää. Parin kuukauden välein on aina löytynyt uusi elämän nainen, joka viedään alttarille ja jonka kanssa vietetään loppuelämä. Kunnes parin kuukauden päästä elämään astelee taas uusi elämän nainen...

Jenni Vartiaisen uusi kappale teki minuun vaikutuksen. Laulu kertoo juuri siitä - rakkaudesta - ja miten sen lausua, vai lausuako.

Kuuntele kappale: Minä sinua vaan

Miten ilmaista tunteet?

Kysymykseni kuulukin onko tunteita pakko pystyä nimeämään? Onko tunteista pakko puhua? Voisivatko vain teot puhua puolestaan?

Koska en voinut sanoa Minä rakastan sinua sanoin miehelle, että tykkään hänestä päivä päivältä vain enemmän.
Minusta se on kaunis ajatus, mutta hän ei ottanut sitä hyvällä. Hän ei ainakaan ottanut sitä "rakkaudentunnustuksena". En tiedä ottiko hän sen jopa vittuiluna... Meni vähän pieleen se tunteiden ilmaisu.

Haluaisin ilmaista tunteeni hänelle, mutta en tiedä miten? Jos en edes tiedä mitä tunnen, niin miten ilmaista jotain mitä ei tunne?

Suhde ilman tunteista puhumista

Miksi suhteeseen pitää ylipäänsä "sotkea tunteet"? Eikö sitä voisi vain olla ja elää päivän kerrallaan. Olla yhdessä, jos siltä tuntuu. Erota, jos siltä tuntuu.

Jos ihastuminen kestää 3-5 vuotta, niin periaatteessa kosinta kannattaa tehdä aikasintaan 5 vuoden jälkeen. En edes halua ajatella, mitä se tarkoittaa naimiseen menon ja lasten hankinnan kannalta... Sanotaan nyt vain, että neljäkymppiä lähestyy silloin jo kovaa vauhtia...

Ja pohjimmainen ongelma on tietenkin se, että olen tunneihminen. Haluan puhua tunteista. Haluan ilmaista tunteitani. Ja haluaisin toki myös kuulla sen toisen osapuolen ilmaisevan tunteitaan minua kohtaan. Onko se liikaa pyydetty?

Sielunkumppani löytyi?

Sinänsä hauska.

Aloin kirjoittamaan tätä blogia 30. heinäkuuta. Halusin kirjoittamalla oppia ymmärtämään itseäni paremmin. Oppia mitä olen etsimässä.

1. elokuuta eräs mies otti minuun yhteyttä. Oli lukenut blogiani ja kiinnostui tekstien perusteella. Tapasimme livenä  11. elokuuta. Ja loppu on historiaa, vai miten se nyt meni... :-)

Harmitus

Sinänsä harmi, etten jatkanut kirjoittamista. Olisi ollut hienoa dokumentoida ihastumisen vaiheet. Mutta kirjoittaminen on erittäin vaikeaa, kun viettää kaiken vapaa-ajan toisen kanssa.

Omaa aikaa

Tänään oli eka kerta, kun molemmilla olisi ollut aikaa, ja totesin, etten halua tavata. Tai tottakai halusin tavata, mutta tänään halusin enemmän aikaa itselleni.

Ja siten löysin myös heti aikaa tämän blogin kirjoittamiselle.

Jatkoa siis luvassa.