Onnellinen parisuhde on yhdessä nautittu aamiainen.
perjantai 31. lokakuuta 2014
torstai 30. lokakuuta 2014
Rakkautta ensi silmäyksellä
Helsinki-Tukholma-Helsinki -risteilyllä tapahtunutta muutama vuosi takaperin:
Rakastuin. Siltä minusta ainakin tuntui. Makasin miehen sylissä ja sanat, jotka kaikuivat päässäni olivat "mä rakastan sua". Ääneen en niitä lausunut, koska pelkäsin karkottavani hänet pois. Olimmehan tavanneet vain muutama tunti aiemmin, eikä niin nopean tuttavuuden jälkeen kuulu rakastaa.
Myöhemmin kun kerroin tapahtuneesta ystävilleni, sain vahvistusta tälle: "ei niin nopeasti voi rakastua, se oli vain ihastusta". Kiva kun kaikki muut tiedätte paremmin, mitä mä tunsin.
Mutta minusta se oli jotain vahvempaa kuin ihastus. Se oli jotain liian hyvää ollakseen totta, niin kuin hänellekin sanoin ennen kuin päädyimme toistemme syliin. Hän tuntui vanhalta tutulta. Kuin olisimme tunteneet jo paljon kauemmin kuin vain yhden tunnin.
Niihin silmiin katsoessani olin lumoutunut. Millään muulla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä. Hän lumosi minut katsellaan.
Jos mietit oliko alkoholilla kenties osuutta asiaan, niin ei ollut. Ei minun puoleltani. Minä rakastuin selvin päin.
Seuraavana päivänä istuskelimme auringossa juttelemassa ja olin jo valmis jättämään aviomieheni hänen vuokseen. Olin itsekin yllättynyt siitä kuinka voimakkaasti tunsin ja kuinka varma olin siitä, että en tulisi katumaan tätä päätöstä.
Tuntui itsestään selvältä jakaa hänen kanssaan tulevaisuus.
Kului puoli vuorokautta ja löysin hänet toinen nainen kainalossaan. Arvaat varmaan, että pahalta tuntui. Keräsin hetken itseäni ja ajatuksia ja mietin mitä tekisin.
Arvaatko mitä tein?
Mieli teki antaa turpaan, mutta päädyimmekin taas samaan sänkyyn yöksi.
Menin hänen toiselle puolelleen istumaan ja tuijotin tätä toista naista vihaisesti. Hän siinä hetken pyristeli ja ihmetteli mistä on kyse, mutta tajusi lopulta häipyä. Bonuksena paikalle ilmestyi vielä kolmaskin nainen sättimään. Hänen kanssaan mies oli ollut edellisenä iltana ennen minun tapaamistaan. Täydellistä, vai mitä.
Mies kärsi henkisesti ja karkasi baaritiskille hukuttamaan pahan olonsa snapsiin. Seurasin perässä ja vaadin häntä tilille edellisillan sanoista ja teoista.
Lopulta sain hänet lähtemään kanssani diskosta jonnekin rauhallisempaan paikkaan juttelemaan. Kun pääsimme istumaan hän sanoi, että antaa tulla vaan, hauku.
Mutta en minä osannut sättiä häntä. Halusin vain halata ja ottaa hänet syliini ja olla siinä ikuisesti. Olin voittanut illan taistelun. Olin saanut hänet itselleni. Hän vietti yön minun vieressäni ja olin onnellinen.
Mitä sitten kävi?
Onnellinen loppu:
Lopulta onnistuin kesyttämään hänet ja olemme nykyään onnellisesti suhteessa - toki vapaassa sellaisessa, mutta olen onnellinen kaikista niistä hetkistä, jotka hän minun kanssani viettää. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Uskotteko nyt?
Mitä oikeasti tapahtui:
Kutsuin miehen luokseni kolmanneksi yöksi, mutta hän kieltäytyi kiireisiin vedoten. Hän kuitenkin soitti minulle seuraavana yönä sanoen kaipaavansa viereeni. Olin sulkenut puhelimeni, joten viesti löytyi vastaajasta seuraavana aamuna. Arvaapa vain, sätinkö itseäni tästä tavasta sulkea puhelin yöksi silloin. Kyllä!
Välillämme oli vajaa 200km. Matkustin yhtenä lauantaina tuon matkan kohdatakseni hänet vielä kerran. Tartuin viimeiseen oljenkorteen. Tapaaminen jäi viimeiseksi .
En tiedä jatkaako tuo naistenmies vielä metsästystään tänäkin päivänä. Olen onnellinen etten päätynyt panoluvuksi hänen kirjanpitoonsa, sillä emme harrastaneet seksiä.
Mitä opin tästä? Rakkautta ensi silmäyksellä ei ole olemassa. On vain illuusiota ensi silmäyksellä. Mielelläni kuulisin, jos joku pystyy tämän todistamaan toisin, mutta oma uskoni rakkauteen ensi silmäyksellä on tällä hetkellä jäissä.
Kun nyt tarkemmin mietin, otsikon kuuluisi enemmänkin mennä Rakkautta ensi kohtaamisella, sillä kyllä ne oli miehen sanat ja teot, jotka tekivät vaikutuksen, eikä se ulkonäkö.
Vahvaa vetoa voi tuntea toista kohti ensi silmäyksellä, mutta en usko että rakkautta. Rakkauteen kasvetaan, kun opitaan tuntemaan toinen paremmin. Rakkaus syntyy ja kasvaa, kuten ihminen. Rakkaus ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta. Näin ollen rakkaus ei myöskään lopu kuin seinään. Se hiipuu hiljalleen kuin sammuvan kynttilän liekki tai keväällä sulava lumi. Rakkaus kasvaa ja kehittyy, tai hiipuu hiljalleen ja kuolee pois - aivan kuten mikä tahansa luonnossa.
Kun siis löydät rakkauden, pidä siitä hyvää huolta. Rakkautesi, aivan kuten parisuhteesi, vaatii säännöllistä, jatkuvaa huolenpitoa. Muuten heräät joku päivä huomaamaan ettei sitä enää ole. Olit liian kiireinen ja poissaoleva huomaamaan sen hiipumisen, ja havahdut vasta, kun sitä ei enää ole. Silloin on jo liian myöhäistä. Silloin on aloitettava alusta, mikä voi osoittautua mahdottomaksi.
Vaali siis rakkauttasi, kun se on läsnä. Ole läsnä rakkaudelle.
Rakastuin. Siltä minusta ainakin tuntui. Makasin miehen sylissä ja sanat, jotka kaikuivat päässäni olivat "mä rakastan sua". Ääneen en niitä lausunut, koska pelkäsin karkottavani hänet pois. Olimmehan tavanneet vain muutama tunti aiemmin, eikä niin nopean tuttavuuden jälkeen kuulu rakastaa.
Myöhemmin kun kerroin tapahtuneesta ystävilleni, sain vahvistusta tälle: "ei niin nopeasti voi rakastua, se oli vain ihastusta". Kiva kun kaikki muut tiedätte paremmin, mitä mä tunsin.
Mutta minusta se oli jotain vahvempaa kuin ihastus. Se oli jotain liian hyvää ollakseen totta, niin kuin hänellekin sanoin ennen kuin päädyimme toistemme syliin. Hän tuntui vanhalta tutulta. Kuin olisimme tunteneet jo paljon kauemmin kuin vain yhden tunnin.
Niihin silmiin katsoessani olin lumoutunut. Millään muulla ei siinä vaiheessa ollut mitään merkitystä. Hän lumosi minut katsellaan.
Jos mietit oliko alkoholilla kenties osuutta asiaan, niin ei ollut. Ei minun puoleltani. Minä rakastuin selvin päin.
Seuraavana päivänä istuskelimme auringossa juttelemassa ja olin jo valmis jättämään aviomieheni hänen vuokseen. Olin itsekin yllättynyt siitä kuinka voimakkaasti tunsin ja kuinka varma olin siitä, että en tulisi katumaan tätä päätöstä.
Tuntui itsestään selvältä jakaa hänen kanssaan tulevaisuus.
Kului puoli vuorokautta ja löysin hänet toinen nainen kainalossaan. Arvaat varmaan, että pahalta tuntui. Keräsin hetken itseäni ja ajatuksia ja mietin mitä tekisin.
Arvaatko mitä tein?
Mieli teki antaa turpaan, mutta päädyimmekin taas samaan sänkyyn yöksi.
Menin hänen toiselle puolelleen istumaan ja tuijotin tätä toista naista vihaisesti. Hän siinä hetken pyristeli ja ihmetteli mistä on kyse, mutta tajusi lopulta häipyä. Bonuksena paikalle ilmestyi vielä kolmaskin nainen sättimään. Hänen kanssaan mies oli ollut edellisenä iltana ennen minun tapaamistaan. Täydellistä, vai mitä.
Mies kärsi henkisesti ja karkasi baaritiskille hukuttamaan pahan olonsa snapsiin. Seurasin perässä ja vaadin häntä tilille edellisillan sanoista ja teoista.
Lopulta sain hänet lähtemään kanssani diskosta jonnekin rauhallisempaan paikkaan juttelemaan. Kun pääsimme istumaan hän sanoi, että antaa tulla vaan, hauku.
Mutta en minä osannut sättiä häntä. Halusin vain halata ja ottaa hänet syliini ja olla siinä ikuisesti. Olin voittanut illan taistelun. Olin saanut hänet itselleni. Hän vietti yön minun vieressäni ja olin onnellinen.
Mitä sitten kävi?
Onnellinen loppu:
Lopulta onnistuin kesyttämään hänet ja olemme nykyään onnellisesti suhteessa - toki vapaassa sellaisessa, mutta olen onnellinen kaikista niistä hetkistä, jotka hän minun kanssani viettää. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Uskotteko nyt?
Mitä oikeasti tapahtui:
Kutsuin miehen luokseni kolmanneksi yöksi, mutta hän kieltäytyi kiireisiin vedoten. Hän kuitenkin soitti minulle seuraavana yönä sanoen kaipaavansa viereeni. Olin sulkenut puhelimeni, joten viesti löytyi vastaajasta seuraavana aamuna. Arvaapa vain, sätinkö itseäni tästä tavasta sulkea puhelin yöksi silloin. Kyllä!
Välillämme oli vajaa 200km. Matkustin yhtenä lauantaina tuon matkan kohdatakseni hänet vielä kerran. Tartuin viimeiseen oljenkorteen. Tapaaminen jäi viimeiseksi .
En tiedä jatkaako tuo naistenmies vielä metsästystään tänäkin päivänä. Olen onnellinen etten päätynyt panoluvuksi hänen kirjanpitoonsa, sillä emme harrastaneet seksiä.
Rakkautta vai illuusiota?
Mitä opin tästä? Rakkautta ensi silmäyksellä ei ole olemassa. On vain illuusiota ensi silmäyksellä. Mielelläni kuulisin, jos joku pystyy tämän todistamaan toisin, mutta oma uskoni rakkauteen ensi silmäyksellä on tällä hetkellä jäissä.
Kun nyt tarkemmin mietin, otsikon kuuluisi enemmänkin mennä Rakkautta ensi kohtaamisella, sillä kyllä ne oli miehen sanat ja teot, jotka tekivät vaikutuksen, eikä se ulkonäkö.
Rakkaus vaatii huolenpitoa
Vahvaa vetoa voi tuntea toista kohti ensi silmäyksellä, mutta en usko että rakkautta. Rakkauteen kasvetaan, kun opitaan tuntemaan toinen paremmin. Rakkaus syntyy ja kasvaa, kuten ihminen. Rakkaus ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta. Näin ollen rakkaus ei myöskään lopu kuin seinään. Se hiipuu hiljalleen kuin sammuvan kynttilän liekki tai keväällä sulava lumi. Rakkaus kasvaa ja kehittyy, tai hiipuu hiljalleen ja kuolee pois - aivan kuten mikä tahansa luonnossa.
Kun siis löydät rakkauden, pidä siitä hyvää huolta. Rakkautesi, aivan kuten parisuhteesi, vaatii säännöllistä, jatkuvaa huolenpitoa. Muuten heräät joku päivä huomaamaan ettei sitä enää ole. Olit liian kiireinen ja poissaoleva huomaamaan sen hiipumisen, ja havahdut vasta, kun sitä ei enää ole. Silloin on jo liian myöhäistä. Silloin on aloitettava alusta, mikä voi osoittautua mahdottomaksi.
Vaali siis rakkauttasi, kun se on läsnä. Ole läsnä rakkaudelle.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
Pahin painajainen: exän näköinen vauva
Olette rakastuneet kumppanisi kanssa ja päätätte hankkia lapsia. Jännityksellä odotatte miltä lapsenne tulee näyttämään.
Kumman silmät hänellä on?
Kenen nenä?
Hymykuopat?
Minkä väriset hiukset?
Joidenkin tapauksessa jopa minkä värinen iho? (Vaikka minulle on toitotettu, että miehen tummat geenit voittavat minun vaaleat geenini 6-0 niin voinhan silti elätellä toiveita, etten olisi osaltani aiheuttamassa blondien sukupuuttoa...)
Kun vauva syntyy, katsotte häntä... ja sitten käännytte katsomaan toisianne. Nainen on kauhuissaan ja mies raivoissaan - vauva näyttää ihan naisen exältä! Uuden tutkimuksen mukaan tämä on aivan mahdollinen tilanne.
Luojan kiitos tutkimustulos tulee banaanikärpäsistä, eikä vielä tiedetä päteekö tämä telegony-teoria muihin lajeihin ja ihmisiin. On kuitenkin todistettu että vastasyntynyt voi muistuttaa äidin aikaisempaa seksikumppania, sillä aikaisempien seksikumppaneiden fyysiset ominaisuudet voivat välittyä tuleville lapsille.
Tutkijat havaitsivat, että banaanikärpäsen jälkeläisten koko oli vastaava kuin äidin ensimmäisen seksikumppanin, eikä biologisen isän. Syynä pidetään sitä, että ensimmäisen kumppanin siemennesteen molekyylit ovat imeytyneet äidin epäkypsiin munasoluihin.
Ihan kuin lasten hankkiminen ei olisi jo itsessään pelottavaa, niin saatikka kun siihen lisää vielä tällaisen riskitekijän...
Lähde: http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/oct/02/baby-looks-like-ex-research
Syyttävä sormi voidaan useimmiten laittaa osoittamaan äitiä kohden, jos kuvankauniit vanhemmat saavatkin ruman vauvan. Erittäin ikävä tapa tässä vaiheessa suhdetta paljastaa toiselle käyneensä kauneusleikkauksessa.
Tämä painajainen ei valitettavasti ole teoriatasolla, vaan näin oikeasti käy. Riski on erityisen suuri Etelä-Koreassa, jossa tehdään eniten kauneusleikkauksia väkilukua kohden. Siellä kauneusleikkaukset ovat arkipäivää ja normikäytäntö naisten keskuudessa. Valitettavasti (tai onneksi) kirurgin veitsen alla muotoillut piirteet eivät siirry eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
Kumman silmät hänellä on?
Kenen nenä?
Hymykuopat?
Minkä väriset hiukset?
Joidenkin tapauksessa jopa minkä värinen iho? (Vaikka minulle on toitotettu, että miehen tummat geenit voittavat minun vaaleat geenini 6-0 niin voinhan silti elätellä toiveita, etten olisi osaltani aiheuttamassa blondien sukupuuttoa...)
Kun vauva syntyy, katsotte häntä... ja sitten käännytte katsomaan toisianne. Nainen on kauhuissaan ja mies raivoissaan - vauva näyttää ihan naisen exältä! Uuden tutkimuksen mukaan tämä on aivan mahdollinen tilanne.
Telegony-teoria
Luojan kiitos tutkimustulos tulee banaanikärpäsistä, eikä vielä tiedetä päteekö tämä telegony-teoria muihin lajeihin ja ihmisiin. On kuitenkin todistettu että vastasyntynyt voi muistuttaa äidin aikaisempaa seksikumppania, sillä aikaisempien seksikumppaneiden fyysiset ominaisuudet voivat välittyä tuleville lapsille.
Tutkijat havaitsivat, että banaanikärpäsen jälkeläisten koko oli vastaava kuin äidin ensimmäisen seksikumppanin, eikä biologisen isän. Syynä pidetään sitä, että ensimmäisen kumppanin siemennesteen molekyylit ovat imeytyneet äidin epäkypsiin munasoluihin.
Ihan kuin lasten hankkiminen ei olisi jo itsessään pelottavaa, niin saatikka kun siihen lisää vielä tällaisen riskitekijän...
Lähde: http://www.theguardian.com/commentisfree/2014/oct/02/baby-looks-like-ex-research
Pahin painajainen nro 2: kauniit vanhemmat, mutta ruma vauva
Syyttävä sormi voidaan useimmiten laittaa osoittamaan äitiä kohden, jos kuvankauniit vanhemmat saavatkin ruman vauvan. Erittäin ikävä tapa tässä vaiheessa suhdetta paljastaa toiselle käyneensä kauneusleikkauksessa.
Tämä painajainen ei valitettavasti ole teoriatasolla, vaan näin oikeasti käy. Riski on erityisen suuri Etelä-Koreassa, jossa tehdään eniten kauneusleikkauksia väkilukua kohden. Siellä kauneusleikkaukset ovat arkipäivää ja normikäytäntö naisten keskuudessa. Valitettavasti (tai onneksi) kirurgin veitsen alla muotoillut piirteet eivät siirry eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.
maanantai 27. lokakuuta 2014
perjantai 24. lokakuuta 2014
torstai 23. lokakuuta 2014
Voiko erota ystävinä?
Vietin pari päivää exän kanssa.
Joku lukijoista voi ihmetellä, että miksi ihmeessä. No, koska osallistuimme samaan seminaariin, ja oli luontevaa lyöttäytyä sellaisen ihmisen seuraan jonka tuntee parhaiten. Meidän yhteisellä kymmenen vuoden suhdehistorialla ja kahdentoista vuoden tuntemisella, tuosta 5.300 hengen joukosta ei löytynyt ketään, jonka olisi tuntenut paremmin ja siten, jonka seurassa olisi viihtynyt paremmin.
Eron jälkeen ei olla kyllä vietetty noin paljoa aikaa yhdessä samalla kertaa. Nyt taidettiin olla molempina päivinä yhdessä noin yhdeksän tuntia. Kyllä, oli pitkät päivät seminaarissa.
Toki juttelemaan pääsi vain tauoilla ja ennen ja jälkeen tapahtuman, mutta kyllä niitä taukojakin riitti ihan kiitettävästi. Ja juttuakin riitti. Tuntuu, että meillä riittää aina puhumista loputtomiin, ja juttu jää aina kesken.
Meidän suhde on hyvä esimerkki siitä, että ystävinä voi erota. Ei meillä edes ole yhteisiä lapsia, lemmikkejä tai mitään muutakaan erossa yhteishuoltajuuteen jäännyttä, joten ei ole mitään pakottavaa tarvetta pitää yhteyttä. Ilmeisesti kuitenkin molemmat saavat siitä yhteydenpidosta jotain, kun kumpikin sitä haluaa jatkaa.
Uskon, että jos suhde on alunperinkin enemmän ystävyyspohjalla, on helpompaa erota ystävinä ja pysyä ystävinä. Jos taas suhde on enemmän suurta intohimoa ja tunteiden paloa, on vaikeaa eron jälkeen pitää yllä sellaista, mitä ei alunperinkään ollut olemassa.
Ex-mieheni tietää syvimmät salaisuuteni ja villeimmät unelmani. Hänelle voin puhua ihan mistä tahansa, ja niin hänkin minulle. Toki pyrimme nyt pitämään jutut jollain siveystasolla, mutta kyllä sitä edelleen arkojakin asioita käsitellään luonnollisella tavalla.
Molemmilla on tällä hetkellä uudet kumppanit. Itse huomaan vähän arkailevani miesystävästäni puhumista, tai en ainakaan kehu ihan niin paljoa kuin muiden kavereiden seurassa. Mutta kyllä exänikin nyt on ruvennut puhumaan uudesta naisestaan, joten senkin suhteen juttu on rennompaa jo.
Kävin tuossa kesällä moikkaamassa exän äitiäkin, eli ex-anoppia. Ensin toki kysyin exän mielipidettä, että onko tällainen vierailu sovelias. Kun exä näytti vihreää valoa, soitin anopille, ja loppujen lopuksi meillä oli oikein mukava parituntinen. Olisi mukava pitää häneen yhteyttä edelleen, mutta jotenkin koen, ettei se ole oikein soveliasta. Etenkin juuri, kun meillä ei ole mitään jälkikasvua edes. Muutenhan yhteydenpito olisi ihan luonnollistakin - lasten takia.
Exää kun katson mikään viisari ei värähdä. Aivan kuten suhteen loppuvaiheessakaan, niin ei hän nytkään kiinnosta minua millään tavalla seksuaalisesti.
Toisilla taasen voi vanhasuola alkaa janottamaan. Kuulin kämppiksen kaverista mielenkiintoisen tarinan. Olivat seurustelleet, mutta päätyneet eroon. Eron jälkeen alkoivat kuitenkin harrastamaan satunnaista seksiä. Tämän seksin tuloksena nainen tuli lopulta raskaaksi. En tiedä tuliko tämä heille yllätyksenä, että jos ei käytä ehkäisyä, voi tulla raskaaksi... He eivät nimittäin käyttäneet mitään ehkäisyä.
He päättivät pitää lapsen, palasivat yhteen ja muuttivat yhteen ja ovat nyt pienen vauvan vanhemmat. Onnellisia? Sitä ei tarina vielä kerro.
Toivon vain, etteivät he enää kohtaa niitä ongelmia, joiden takia alunperin erosivat. Ja elävät nyt onnellisina elämänsä loppuun saakka yhdessä...hohhoijaa... En halua olla pessimisti, mutta onhan niitä muitakin onnettomasti päättyneitä tarinoita, joiden yhtenä juonen käänteenä on vahinkoraskaus.
Itse otin teininä käyttöön sellaisen viisauden, että ero voi tapahtua vain kerran, eli jos kerran on erottu, niin yhteen ei ole palaamista. Tuskin toinen kerta on ensimmäistä kertaa parempi. Olen sitä mieltä, että eroon on aina syynsä. Toki, jos joku on eronnut "tyhmästä" syystä, ehkä hän voi yhteenpaluuta harkita, mutta itse en ole koskaan eronnut heppoisin perustein, joten en koe että yhteenpaluisiin on siten tarvetta.
Ystävinä voidaan jatkaa eron jälkeen, mutta siihen se jää. Vaikka seksi olisi ollut hyvääkin, yleensä eron syyt tappavat viimeisetkin seksihalut kyseisen kumppanin kanssa. Olen jo oppinut, että kyllä sitä aina löytää jonkun vielä paremman.
Joku lukijoista voi ihmetellä, että miksi ihmeessä. No, koska osallistuimme samaan seminaariin, ja oli luontevaa lyöttäytyä sellaisen ihmisen seuraan jonka tuntee parhaiten. Meidän yhteisellä kymmenen vuoden suhdehistorialla ja kahdentoista vuoden tuntemisella, tuosta 5.300 hengen joukosta ei löytynyt ketään, jonka olisi tuntenut paremmin ja siten, jonka seurassa olisi viihtynyt paremmin.
Eron jälkeen ei olla kyllä vietetty noin paljoa aikaa yhdessä samalla kertaa. Nyt taidettiin olla molempina päivinä yhdessä noin yhdeksän tuntia. Kyllä, oli pitkät päivät seminaarissa.
Toki juttelemaan pääsi vain tauoilla ja ennen ja jälkeen tapahtuman, mutta kyllä niitä taukojakin riitti ihan kiitettävästi. Ja juttuakin riitti. Tuntuu, että meillä riittää aina puhumista loputtomiin, ja juttu jää aina kesken.
Ystävinä voi erota
Meidän suhde on hyvä esimerkki siitä, että ystävinä voi erota. Ei meillä edes ole yhteisiä lapsia, lemmikkejä tai mitään muutakaan erossa yhteishuoltajuuteen jäännyttä, joten ei ole mitään pakottavaa tarvetta pitää yhteyttä. Ilmeisesti kuitenkin molemmat saavat siitä yhteydenpidosta jotain, kun kumpikin sitä haluaa jatkaa.
Uskon, että jos suhde on alunperinkin enemmän ystävyyspohjalla, on helpompaa erota ystävinä ja pysyä ystävinä. Jos taas suhde on enemmän suurta intohimoa ja tunteiden paloa, on vaikeaa eron jälkeen pitää yllä sellaista, mitä ei alunperinkään ollut olemassa.
Ex-mieheni tietää syvimmät salaisuuteni ja villeimmät unelmani. Hänelle voin puhua ihan mistä tahansa, ja niin hänkin minulle. Toki pyrimme nyt pitämään jutut jollain siveystasolla, mutta kyllä sitä edelleen arkojakin asioita käsitellään luonnollisella tavalla.
Molemmilla on tällä hetkellä uudet kumppanit. Itse huomaan vähän arkailevani miesystävästäni puhumista, tai en ainakaan kehu ihan niin paljoa kuin muiden kavereiden seurassa. Mutta kyllä exänikin nyt on ruvennut puhumaan uudesta naisestaan, joten senkin suhteen juttu on rennompaa jo.
Kävin tuossa kesällä moikkaamassa exän äitiäkin, eli ex-anoppia. Ensin toki kysyin exän mielipidettä, että onko tällainen vierailu sovelias. Kun exä näytti vihreää valoa, soitin anopille, ja loppujen lopuksi meillä oli oikein mukava parituntinen. Olisi mukava pitää häneen yhteyttä edelleen, mutta jotenkin koen, ettei se ole oikein soveliasta. Etenkin juuri, kun meillä ei ole mitään jälkikasvua edes. Muutenhan yhteydenpito olisi ihan luonnollistakin - lasten takia.
Vanha suola ei janota - vai janottaako?
Exää kun katson mikään viisari ei värähdä. Aivan kuten suhteen loppuvaiheessakaan, niin ei hän nytkään kiinnosta minua millään tavalla seksuaalisesti.
Toisilla taasen voi vanhasuola alkaa janottamaan. Kuulin kämppiksen kaverista mielenkiintoisen tarinan. Olivat seurustelleet, mutta päätyneet eroon. Eron jälkeen alkoivat kuitenkin harrastamaan satunnaista seksiä. Tämän seksin tuloksena nainen tuli lopulta raskaaksi. En tiedä tuliko tämä heille yllätyksenä, että jos ei käytä ehkäisyä, voi tulla raskaaksi... He eivät nimittäin käyttäneet mitään ehkäisyä.
He päättivät pitää lapsen, palasivat yhteen ja muuttivat yhteen ja ovat nyt pienen vauvan vanhemmat. Onnellisia? Sitä ei tarina vielä kerro.
Kerran erottu, aina erottu
Toivon vain, etteivät he enää kohtaa niitä ongelmia, joiden takia alunperin erosivat. Ja elävät nyt onnellisina elämänsä loppuun saakka yhdessä...hohhoijaa... En halua olla pessimisti, mutta onhan niitä muitakin onnettomasti päättyneitä tarinoita, joiden yhtenä juonen käänteenä on vahinkoraskaus.
Itse otin teininä käyttöön sellaisen viisauden, että ero voi tapahtua vain kerran, eli jos kerran on erottu, niin yhteen ei ole palaamista. Tuskin toinen kerta on ensimmäistä kertaa parempi. Olen sitä mieltä, että eroon on aina syynsä. Toki, jos joku on eronnut "tyhmästä" syystä, ehkä hän voi yhteenpaluuta harkita, mutta itse en ole koskaan eronnut heppoisin perustein, joten en koe että yhteenpaluisiin on siten tarvetta.
Ystävinä voidaan jatkaa eron jälkeen, mutta siihen se jää. Vaikka seksi olisi ollut hyvääkin, yleensä eron syyt tappavat viimeisetkin seksihalut kyseisen kumppanin kanssa. Olen jo oppinut, että kyllä sitä aina löytää jonkun vielä paremman.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Avaimenreikä
Onnellinen parisuhde on sitä, että toinen poistaa avaimen, jotta toinen pääsee kurkistamaan avaimenreiästä.
tiistai 21. lokakuuta 2014
Sielunkumppani vol. 2
Keittiönpöydän ääressä istuvan miehen tyttöystävä on kuulemma valaistunut. Valaistunut!?!
Vau! Omien sanojensa mukaan nainen on saavuttanut sen, mikä periaatteessa on paras ja ylin asia mitä kukaan voi saavuttaa - valaistua ja löytää yhteyden maailman sieluun, rakkauteen, jumalaan - yhteys kaikkeen.
Hiukan vaikea uskoa, mutta jos hän uskoo näin niin ok.
Ongelmana vain on, että voi olla ehkä hieman hankalaa seurustella valaistuneen kanssa...
Lisäksi nainen kuvittelee heidän olevan sielunkumppaneita, mutta mies ei oikein tähän usko. Hän ei usko heidän olevan sielunkumppaneita. Onko tämä suhde tuhoon tuomittu?
Itse uskon sielun kiertoon. Uskon, että synnymme aina uudelleen ja riippuen siitä mitä olet tehnyt ja oppinut edellisessä elämässä, synnyt joko parempiin tai huonompiin olosuhteisiin. Jos esimerkiksi päätät elämäsi itsemurhaan, voit olla varma, että löydät itsesi huonommista olosuhteista seuraavassa elämässä.
Lopulta, kun olet oppinut kaiken tarpeellisen, valaistut ja pääset niin sanotusti taivaaseen. Itse en usko taivaaseen minään paikkana vaan uskon, että sielun kierron lopussa yhdyt vain yhteen suureen sieluun. Sitä voidaan kutsua maailman sieluksi, rakkaudeksi... tai että yhdyt jumalaan, palaat takaisin siihen mistä lähditkin.
Pohdimme, onko kasveilla sielu? Ovatko eläimet korkeammalla vai matalammalla asteikossa kuin ihmiset? Synnytkö siis ensin eläimeksi ja etenet ihmiseksi vai toisinpäin? Onko tällaista asteikkoa edes olemassa?
Keskustelumme päättyi pohdintaan, että onko ikkunalaudalla olevalla kukalla sielu, ja mikä on sen elämäntehtävä. Mielestäni kukan elämäntehtävä on kasvaa parhaalla mahdollisella tavalla olemassa olevien olosuhteiden puitteissa. Mutta voiko sillä olla jokin muu elämäntehtävä?
Keskustelun jälkeen meni muutama päivä, kun luin seuraavan kohdan Paulo Coelhon kirjasta Alkemisti:
"Hän jatkoi ja sanoi, että se ei ollut yksin ihmisten lahja, vaan että kaikella maan päällä oli sielu: kivillä, kasveilla, eläimillä ja jopa pelkällä ajatuksella."
Mielenkiintoinen ajatus. Kaikella on sielu. Onhan se toki järkeenkäypää, jos ajattelee, että jumala on kaiken luonut. Kaikki on lähtöisin jumalasta, niin kaikella on sielu. Mutta missä menee raja? Onko vedellä sielu? Onko H2O-molekyylillä sielu? Onko vetymolekyylillä sielu?
Tällainen pohdinta menee jo yli mun ymmärryskyvyn.
Entä tarkoittaako se, että jos on sielu, niin on myös elämäntehtävä? Jokaisen sielullisen on opittava jotain päästäkseen takaisin jumalaan? Vai voiko jonkin tehtävä vain olla. Olla kivi. Se riittää. Milloin tuo kivi pääsee takaisin maailman sieluun? Haluaako se edes päästä takaisin? Onko kivellä ymmärrystä tällaisen pohdintaan? Onko kivellä halua?
Voisiko jokaisen viimeinen elämäntehtävä olla läsnäolo. Oppia olemaan täydellisesti läsnä. Sitäkö on valaistuminen? Täydellistä läsnäoloa? Valaistumista on mielestäni myös kuvailtu täydellisellä rakkaudella kaikkia ja kaikkea kohtaan. Siltäkö täydellinen läsnäolo tuntuu?
Jos kaikella on sielu, niin periaatteessa ihminen voi löytää sielunkumppaninsa eläimesta, kasvista, kivestä... Mistä tahansa. Jotkut ihmisethän viihtyvät paremmin eläinten tai kasvien kanssa. Kokevatko he enemmän sielunkumppanuutta eläin- ja/tai kasvikuntaan kuin muihin ihmisiin? Ovatko he silloin pidemmällä matkallaan vai matkansa alussa? Vai ovatko he kenties itse juuri siirtyneet eläin- tai kasvimaailmasta ihmismaailmaan?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta.
Ainakaan tässä elämässä
P.S. Jos tämä teksti meni yli ymmärryksen, älä välitä. Niin se meni mullakin :-)
Vau! Omien sanojensa mukaan nainen on saavuttanut sen, mikä periaatteessa on paras ja ylin asia mitä kukaan voi saavuttaa - valaistua ja löytää yhteyden maailman sieluun, rakkauteen, jumalaan - yhteys kaikkeen.
Hiukan vaikea uskoa, mutta jos hän uskoo näin niin ok.
Ongelmana vain on, että voi olla ehkä hieman hankalaa seurustella valaistuneen kanssa...
Lisäksi nainen kuvittelee heidän olevan sielunkumppaneita, mutta mies ei oikein tähän usko. Hän ei usko heidän olevan sielunkumppaneita. Onko tämä suhde tuhoon tuomittu?
Sielunkierto
Itse uskon sielun kiertoon. Uskon, että synnymme aina uudelleen ja riippuen siitä mitä olet tehnyt ja oppinut edellisessä elämässä, synnyt joko parempiin tai huonompiin olosuhteisiin. Jos esimerkiksi päätät elämäsi itsemurhaan, voit olla varma, että löydät itsesi huonommista olosuhteista seuraavassa elämässä.
Lopulta, kun olet oppinut kaiken tarpeellisen, valaistut ja pääset niin sanotusti taivaaseen. Itse en usko taivaaseen minään paikkana vaan uskon, että sielun kierron lopussa yhdyt vain yhteen suureen sieluun. Sitä voidaan kutsua maailman sieluksi, rakkaudeksi... tai että yhdyt jumalaan, palaat takaisin siihen mistä lähditkin.
Onko kukalla sielua?
Pohdimme, onko kasveilla sielu? Ovatko eläimet korkeammalla vai matalammalla asteikossa kuin ihmiset? Synnytkö siis ensin eläimeksi ja etenet ihmiseksi vai toisinpäin? Onko tällaista asteikkoa edes olemassa?
Keskustelumme päättyi pohdintaan, että onko ikkunalaudalla olevalla kukalla sielu, ja mikä on sen elämäntehtävä. Mielestäni kukan elämäntehtävä on kasvaa parhaalla mahdollisella tavalla olemassa olevien olosuhteiden puitteissa. Mutta voiko sillä olla jokin muu elämäntehtävä?
Kaikella on sielu
Keskustelun jälkeen meni muutama päivä, kun luin seuraavan kohdan Paulo Coelhon kirjasta Alkemisti:
"Hän jatkoi ja sanoi, että se ei ollut yksin ihmisten lahja, vaan että kaikella maan päällä oli sielu: kivillä, kasveilla, eläimillä ja jopa pelkällä ajatuksella."
Mielenkiintoinen ajatus. Kaikella on sielu. Onhan se toki järkeenkäypää, jos ajattelee, että jumala on kaiken luonut. Kaikki on lähtöisin jumalasta, niin kaikella on sielu. Mutta missä menee raja? Onko vedellä sielu? Onko H2O-molekyylillä sielu? Onko vetymolekyylillä sielu?
Tällainen pohdinta menee jo yli mun ymmärryskyvyn.
Entä tarkoittaako se, että jos on sielu, niin on myös elämäntehtävä? Jokaisen sielullisen on opittava jotain päästäkseen takaisin jumalaan? Vai voiko jonkin tehtävä vain olla. Olla kivi. Se riittää. Milloin tuo kivi pääsee takaisin maailman sieluun? Haluaako se edes päästä takaisin? Onko kivellä ymmärrystä tällaisen pohdintaan? Onko kivellä halua?
Voisiko jokaisen viimeinen elämäntehtävä olla läsnäolo. Oppia olemaan täydellisesti läsnä. Sitäkö on valaistuminen? Täydellistä läsnäoloa? Valaistumista on mielestäni myös kuvailtu täydellisellä rakkaudella kaikkia ja kaikkea kohtaan. Siltäkö täydellinen läsnäolo tuntuu?
Sielunkumppanina eläin tai kasvi?
Jos kaikella on sielu, niin periaatteessa ihminen voi löytää sielunkumppaninsa eläimesta, kasvista, kivestä... Mistä tahansa. Jotkut ihmisethän viihtyvät paremmin eläinten tai kasvien kanssa. Kokevatko he enemmän sielunkumppanuutta eläin- ja/tai kasvikuntaan kuin muihin ihmisiin? Ovatko he silloin pidemmällä matkallaan vai matkansa alussa? Vai ovatko he kenties itse juuri siirtyneet eläin- tai kasvimaailmasta ihmismaailmaan?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta.
Ainakaan tässä elämässä
P.S. Jos tämä teksti meni yli ymmärryksen, älä välitä. Niin se meni mullakin :-)
maanantai 20. lokakuuta 2014
Polkupyörän tarakalla
Onnellinen parisuhde on turvallinen kyyti polkupyörän tarakalla kyysääjän pyöräilykypärä päässä, tuulen hulmutessa hiuksissa, leveän hymyn koristaessa huulia, naurun säestäessä jokaista töyssyä ja rakkaan toistaessa vähän väliä: "Olethan vielä kyydissä?"
perjantai 17. lokakuuta 2014
Kynttilän valossa
Onnellinen parisuhde on kupillinen teetä ja ajatustenvaihtoa kahdestaan keittiössä kynttilänvalossa.
torstai 16. lokakuuta 2014
Samaa vai eri maata? Vai onko väliä?
Tuleeko pariskunnan osapuolten olla keskenään erilaisia vai samanlaisia?
Keskustelukumppanini keittiön pöydän ääressä oli sitä mieltä, etteivät he ole tarpeeksi samanlaisia kumppaninsa kanssa, ja siksi hän kokee, että olisi parempi erota.
Oma miesystäväni on taas sitä mieltä, että se ei haittaa, ja on jopa suotavaa, että puolisot ovat erilaisia keskenään.
Kumpi sitten on oikeassa? Tulisiko puolisoiden olla erilaisia vai samanlaisia?
Joidenkin mielestä kumppaneilla tulisi olla samanlaisia kiinnostuksen kohteita kuten yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Pitäisi tykätä samanlaisista elokuvista ja kuunnella samanlaista musiikkia. Olla samanlainen maku niin ruoasta, vaatteista, matkailusta... Molempien olla aamu- tai iltavirkkuja jne...
Olen eri mieltä. Mielestäni näillä asioilla ei ole mitään merkitystä. Puolisot voivat mielestäni tykätä aivan eri asioista. Toki se helpottaa, jos on esimerkiksi samanlainen ruokavalio, mutta ei sekään este ole jos molemmat ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Toki, jos ollaan aivan eri maailmasta, niin se voi vaikeuttaa suuresti suhdetta, mutta suvaitsevaisuudella ja joustavuudella päästään jo pitkälle.
Erilaisuuksista voi tehdä vahvuuden. Esimerkiksi minulla ja ex-miehelläni oli aivan erilainen musiikkimaku. Jos minä tykkäsin jostain kappaleesta, oli 99,9 prosentin todennäköisyys ettei hän tykännyt siitä ja toisinpäin. Revimme tästä kuitenkin vain huumoria ja pilkkasimme toisiamme leikillä toistemme huonosta musiikkimausta. Tämä eroavaisuus vain toi pienen leikillisen lisämausteen suhteeseemme.
Molemmat kävimme kuntosalilla treenaamassa. Kokeilimme sitä kerran yhdessä, muttei siitä tullut mitään. Kävimme aina eri paikassa treenaamassa. Saatoimme mennä toki samaan aikaan, mutta välillämme oli yleensä vähintään 7 kilometriä. Yhteinen kiinnostuksen kohde ja harrastus, muttemme halunneet tehdä sitä yhdessä.
Mielestäni on tervettä, että on omia harrastuksia ja viettää aikaa puolisosta erossa. On pareja, jotka tekee kaiken yhdessä, mutta mielestäni se on jo jollain tavalla sairasta. Uskon, että on hyvä olla välillä erossa. Jos ei ole koskaan erossa, ei voi koskaan ikävöidäkään.
Keittiön pöydän ääressä istunut mies oli sitä mieltä, että hänen kumppaninsa on se aktiivisempi osapuoli kun hän on passiivisempi. Lisäksi hän koki puolisonsa olevan henkisempi ja kokee tämän erittäin raskaana eroavaisuutena. Hän ikään kuin on taakkana ja hidasteena kumppanilleen.
Tässä ei ole enää kyse eroavista kiinnostuksen kohteista, vaan suuremmista eroista. Mielestäni tässä puhutaan jo arvomaailmaeroista. Arvot on mielestäni tärkeää olla yhtenevät tai ainakin lähellä toisiaan. Tai jos ei ole, parin tulee olla erittäin tietoinen tästä erosta ja hyväksyä nämä erot. Mutta useimmiten arvomaailmaerot kyllä aiheuttavat riitoja.
Mitä arvoja sitten ihmisillä voi olla? Esimerkiksi perhe, terveys, työ, raha, vapaus, itsensä kehittäminen... Jos toisella on perhe ykkössijalla ja toisella työ, tästä aiheutuu varmasti riitoja ellei asia ole puhuttu läpi ja sovittu. Kärjistetysti toinen käyttää kaiken aikansa perheeseen ja toinen työhön - kuulostaako hyvältä? Kuulostaako tutulta riidan alulta: "Sä et ole koskaan kotona..."
Arvojen lisäksi toinen tärkeä yhtenevä alue on tavoitteet ja unelmat. Jos toinen haaveilee viisilapsisesta perheestä ja kodista maalla ja toinen vapaasta elämästä matkustellen maailmalla, todennäköisesti jossain vaiheessa on tulossa riitoja ja eripuraa.
On hyvä pysähtyä suhteen alkuvaiheessa keskustelemaan tulevaisuudesta haaveista ja unelmista. Ei toki tarvitse heti päättää perheenlisäyksestä tai maailmanympärimatkoista yms. mutta on hyvä olla perillä siitä mistä toinen haaveilee ja unelmoi. Jos toinen on päättänyt ettei hanki ikinä lapsia ja toinen haaveilee suurperheestä, on hyvä pohtia onko suhde sen arvoinen, että toinen luopuu päätöksestään ja tekee kompromissin, vai olisko parempi jatkaa erillään.
On siis asioita, joista kannattaa ja tulee olla samaa mieltä. Ja sitten on taas eroavaisuuksia, jotka voi tehdä vahvuudeksi sen sijaan, että antaisi niiden erottaa.
Mielestäni loistava harjoitus on, kun antaa toisen kertoa omasta unelmaelämästään. Missä näkee itsensä viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Ensinnäkin oletko sinä tässä kuvauksessa mukana? Tai pystytkö kuvittelemaan itsesi siihen mukaan. Jos toisen kuvailema unelmaelämä kuulostaa sellaiselta, missä et näe itseäsi etkä missään nimessä halua nähdä itseäsi, on syytä pysähtyä miettimään suhdetta. On huomattavasti helpompaa olla suhteessa toisen kanssa, kun molemmat etenee ja pyrkii samaan suuntaan. Vedetään yhtä köyttä samaan suuntaan eikä olla ikuisessa köydenvedossa.
Keskustelukumppanini keittiön pöydän ääressä oli sitä mieltä, etteivät he ole tarpeeksi samanlaisia kumppaninsa kanssa, ja siksi hän kokee, että olisi parempi erota.
Oma miesystäväni on taas sitä mieltä, että se ei haittaa, ja on jopa suotavaa, että puolisot ovat erilaisia keskenään.
Kumpi sitten on oikeassa? Tulisiko puolisoiden olla erilaisia vai samanlaisia?
Kiinnostuksen kohteet
Joidenkin mielestä kumppaneilla tulisi olla samanlaisia kiinnostuksen kohteita kuten yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Pitäisi tykätä samanlaisista elokuvista ja kuunnella samanlaista musiikkia. Olla samanlainen maku niin ruoasta, vaatteista, matkailusta... Molempien olla aamu- tai iltavirkkuja jne...
Olen eri mieltä. Mielestäni näillä asioilla ei ole mitään merkitystä. Puolisot voivat mielestäni tykätä aivan eri asioista. Toki se helpottaa, jos on esimerkiksi samanlainen ruokavalio, mutta ei sekään este ole jos molemmat ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Toki, jos ollaan aivan eri maailmasta, niin se voi vaikeuttaa suuresti suhdetta, mutta suvaitsevaisuudella ja joustavuudella päästään jo pitkälle.
Erilaisuuksista voi tehdä vahvuuden. Esimerkiksi minulla ja ex-miehelläni oli aivan erilainen musiikkimaku. Jos minä tykkäsin jostain kappaleesta, oli 99,9 prosentin todennäköisyys ettei hän tykännyt siitä ja toisinpäin. Revimme tästä kuitenkin vain huumoria ja pilkkasimme toisiamme leikillä toistemme huonosta musiikkimausta. Tämä eroavaisuus vain toi pienen leikillisen lisämausteen suhteeseemme.
Molemmat kävimme kuntosalilla treenaamassa. Kokeilimme sitä kerran yhdessä, muttei siitä tullut mitään. Kävimme aina eri paikassa treenaamassa. Saatoimme mennä toki samaan aikaan, mutta välillämme oli yleensä vähintään 7 kilometriä. Yhteinen kiinnostuksen kohde ja harrastus, muttemme halunneet tehdä sitä yhdessä.
Mielestäni on tervettä, että on omia harrastuksia ja viettää aikaa puolisosta erossa. On pareja, jotka tekee kaiken yhdessä, mutta mielestäni se on jo jollain tavalla sairasta. Uskon, että on hyvä olla välillä erossa. Jos ei ole koskaan erossa, ei voi koskaan ikävöidäkään.
Arvomaailma
Keittiön pöydän ääressä istunut mies oli sitä mieltä, että hänen kumppaninsa on se aktiivisempi osapuoli kun hän on passiivisempi. Lisäksi hän koki puolisonsa olevan henkisempi ja kokee tämän erittäin raskaana eroavaisuutena. Hän ikään kuin on taakkana ja hidasteena kumppanilleen.
Tässä ei ole enää kyse eroavista kiinnostuksen kohteista, vaan suuremmista eroista. Mielestäni tässä puhutaan jo arvomaailmaeroista. Arvot on mielestäni tärkeää olla yhtenevät tai ainakin lähellä toisiaan. Tai jos ei ole, parin tulee olla erittäin tietoinen tästä erosta ja hyväksyä nämä erot. Mutta useimmiten arvomaailmaerot kyllä aiheuttavat riitoja.
Mitä arvoja sitten ihmisillä voi olla? Esimerkiksi perhe, terveys, työ, raha, vapaus, itsensä kehittäminen... Jos toisella on perhe ykkössijalla ja toisella työ, tästä aiheutuu varmasti riitoja ellei asia ole puhuttu läpi ja sovittu. Kärjistetysti toinen käyttää kaiken aikansa perheeseen ja toinen työhön - kuulostaako hyvältä? Kuulostaako tutulta riidan alulta: "Sä et ole koskaan kotona..."
Tavoitteet ja unelmat
Arvojen lisäksi toinen tärkeä yhtenevä alue on tavoitteet ja unelmat. Jos toinen haaveilee viisilapsisesta perheestä ja kodista maalla ja toinen vapaasta elämästä matkustellen maailmalla, todennäköisesti jossain vaiheessa on tulossa riitoja ja eripuraa.
On hyvä pysähtyä suhteen alkuvaiheessa keskustelemaan tulevaisuudesta haaveista ja unelmista. Ei toki tarvitse heti päättää perheenlisäyksestä tai maailmanympärimatkoista yms. mutta on hyvä olla perillä siitä mistä toinen haaveilee ja unelmoi. Jos toinen on päättänyt ettei hanki ikinä lapsia ja toinen haaveilee suurperheestä, on hyvä pohtia onko suhde sen arvoinen, että toinen luopuu päätöksestään ja tekee kompromissin, vai olisko parempi jatkaa erillään.
Samankaltaisuus yhdistää, erilaisuus voi vahvistaa
On siis asioita, joista kannattaa ja tulee olla samaa mieltä. Ja sitten on taas eroavaisuuksia, jotka voi tehdä vahvuudeksi sen sijaan, että antaisi niiden erottaa.
Mielestäni loistava harjoitus on, kun antaa toisen kertoa omasta unelmaelämästään. Missä näkee itsensä viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Ensinnäkin oletko sinä tässä kuvauksessa mukana? Tai pystytkö kuvittelemaan itsesi siihen mukaan. Jos toisen kuvailema unelmaelämä kuulostaa sellaiselta, missä et näe itseäsi etkä missään nimessä halua nähdä itseäsi, on syytä pysähtyä miettimään suhdetta. On huomattavasti helpompaa olla suhteessa toisen kanssa, kun molemmat etenee ja pyrkii samaan suuntaan. Vedetään yhtä köyttä samaan suuntaan eikä olla ikuisessa köydenvedossa.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
tiistai 14. lokakuuta 2014
Avoimuus on avain hyvään seksielämään
Mietin mikä yhden illan jutuissa ja maksetuissa jutuissa kiehtoo. Jos henkilöllä on oma puoliso, miksi hän silti haluaisi harrastaa yhden illan juttuja tai jopa maksaa seurasta?
Yhden illan jutussa ei tarvitse ujostella. Oli kroppa ja mieltymykset millaiset tahansa, voi ajatella, ettei toista tarvitse nähdä enää ikinä. Eli ihan sama mitä hän minusta ja mieltymyksistäni ajattelee, sillä ei ole väliä. Pidän hauskaa nyt, tässä hetkessä. Huominen on uusi päivä.
Parisuhteessa pelkäämme usein tulevamme tuomituksi. Mitä tuo toinen ajattelee, jos kerron fantasioistani? Mitä tapahtuu, jos kerron haaveilevani piiskatuksi tulemisesta? Tuomitseeko hän minut, jos kerron tykkääväni pukeutumisleikeistä? Mitä jos kerron haluavani kokeilla peppuseksiä? ...
Minusta on kummallista, että tuollaisia asioita piilotellaan.
Kun seurustellaan, minusta kuuluisi uskaltaa kertoa toiselle myös fantasioistaan ja mieltymyksistään. Nehän ovat osa sinua!
Jos nämä mieltymykset eivät miellytä toista, tai hän ei voi niitä lainkaan hyväksyä, minusta on ok erota sen takia. Esimerkiksi, jos toinen tykkää lapsipornosta ja toinen ei sitä hyväksy, minusta kyse on sen verran isosta arvoristiriidasta, että mielestäni sen takia voi erota.
Ok, lapsiporno on aika raju esimerkki. Mutta kyse voisi esimerkiksi olla vaikka vain kivun tuottamisesta tai vastaanottamisesta. Tai peppuseksistä. Tai sitomisleikeistä.
Sori, mutta minun on nyt ihan pakko rikkoa joidenkin miesten mielikuvat siveellisistä naisista. Kyllä me naiset otamme miehiltä suihin. Kyse ei ole vain jostain pornoelokuvissa tapahtuvasta asiasta, vaan sitä tapahtuu ihan tosielämässäkin. Eikä se edes ole mitenkään harvinaista, vaan aika monet naiset tykkäävät ottaa mieheltä suihin. Tämän takia ei tarvitse maksaa seksistä, vaan kyllä se oma tyttöystäväkin voi, ja ehkä jopa haluaa tehdä sitä. Joten älä vie tätä iloa pois itseltäsi, äläkä tyttöystävältäsi.
Sama koskee peppuseksiä. Sitäkin harrastetaan muuallakin kuin pornoelokuvissa.
Peppuneitsyyteni meni, kun toinen peppuseksiä ehdottava mies tuli kohdalleni. Ensimmäisen kohdalla kieltäydyin. Toisen kohdalla olin jo sen verran ehtinyt sulatella asiaa, että lopulta hellyin.
Suurin vastustukseni peppuseksissä on terveysriskien pelko. Sellainen asia kuin suolen rikkoontuminen ja/tai löystyminen. En tiedä kuinka todennäköistä on, mutta riski käsittääkseni kuitenkin on olemassa.
Tuon suhteen päätyttyä en ole peppuseksiä harrastanut. Vaikka pidin siitä tavallaan, en kuitenkaan ole niin suuri fani, joten jollei mies ole aloitteentekijä, en lähde siihen leikkiin. Siinä kuitenkin mielestäni tarvitsee tietää mitä on tekemässä välttääkseen terveysriskit ja mahdolliset komplikaatiot.
Tapailin kerran miestä, joka tykkäsi kivusta. Siis kivun aiheuttamisesta. Ajattelin, että ok, sillä olin haaveillut kurituksesta.
Kuitenkin kun mies sitten pääsi vauhtiin ja nipisteli minua nänneistä, niin jouduin toteamaan, että ei kiitos. Ei tunnu hyvältä. Suhteessa oli muitakin kysymysmerkkejä, mutta tämä asia ikään kuin sinetöi päätöksen olla enää tapailematta tätä miestä. Varmasti hänelle löytyy nainen, joka nauttii hänen nipistelyistään. Minä se en ole.
Seurustelin muutaman kuukauden miehen kanssa, joka oli hulluna kumiin. Hän ei tätä kuitenkaan alkuun uskaltanut myöntää. Tiesin hänellä olevan joku kinky juttu, mutta hän ei uskaltanut paljastaa sitä minulle, mitä pidin kummallisena.
Lopulta hän uskalsi avautua ja kaivoi seksilelunsa esiin. Erilaisia kumivaatteita ja esineitä. Häntä kiihotti ajatus siitä, että nainen pukee päälleen yli polven nousevat kumisukat. Ok. Juttunsa kullakin. Laitoin sukat jalkaan, mutten itse saanut siitä mitään kiksejä. Olin kuitenkin valmis kompromisseihin. Miksi en voisi välillä laittaa jonkun kumivaatteen päälle, jos toinen siitä kerran tykkään. No big deal. Minä en menetä siinä mitään.
Rajani tämän tyypin kohdalla tuli vastaan siinä, kun hän halusi että panen häntä strap-onilla perseeseen. En pystynyt siihen. Teimme niin, että minä makasin selälläni strap-on päällä ja hän tuli päälleni ratsastamaan. Tuo menee epämiellyttävimpien seksikokemusten top kymppiin minulla. Mutta olin valmis tekemään sen toisen takia.
Mielestäni suhteessa pitäisi avoimesti uskaltaa kertoa fantasioistaan ja haluistaan toiselle. Parempi niin, kuin lähteä niitä toteuttamaan suhteen ulkopuolella, jollei tästä ole erikseen kumppanin kanssa sovittu.
Mielestäni kuitenkin juuri se pitää parisuhteen seksielämän virkeänä kun uskalletaan rohkeasti kokeilla uusia juttuja. Kertoa avoimesti ja rohkeasti mistä pitää toisen tuomitsematta. Se tietenkin on tärkeintä: Ei saa tuomita! Tuomitseminen tappaa avoimuuden ja rohkeuden. Tuomitseminen ja puhumattomuus tappaa seksin.
Hyvä esimerkki ongelmien käsittelemättömyydestä on noin kymmenen vuoden takaa, kun sain ensimmäisen, ja tähän saakka toistaiseksi viimeisen, kokemuksen peppuhelmien käytöstä. Kokeilimme silloisen miehen kanssa niitä. Se oli ensimmäisiä kertoja kun kokeilin mitään peppuun liittyvää. Vannotin häntä pitämään helmistä kiinni.
Leikin tuoksinassa häneltä lipesi ote ja imaisin helmet sisääni. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, vaan juttu paljastui vasta leikin lopussa, kun pyysin häntä ottamaan helmet pois.
Kun asia selvisi minulle, raivostuin. Olin paniikissa. Koko asia oli uusi ja kun ensikokemus kääntyi tällaiseksi, minulle jäi vuosiksi kammo peppujuttuja kohtaan. Helmet toki sain ulos paskomalla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, muttei suhteen osalta. Emme nimittäin koskaan puhuneet asiasta, emmekä käsitelleet tapahtunutta. Se jäi välillemme möröksi koko suhteemme loppuajaksi. Emme uskaltaneet enää kokeilla mitään uutta ja seksielämämme suoraan sanottuna jämähti ja tyrehtyi.
Eli ohjeena mahdollisiin epäonnistumisiin ja onnettomuustilanteisiin: PUHUKAA! Puhukaa asia selväksi niin ettei kummallekaan jää mörköjä tai pelkoja. Möröt ja pelot tappavat parisuhteen ja parisuhteen seksin.
Mielestäni parisuhteessakin voi ja kuuluukin kokeilla uusia juttuja. Oli se sitten pukeutumista, leluja, mitä ikinä. Tärkeintä on avoimuus ja suvaitsevaisuus.
Ei tuomita. Kokeillaan ensin ja katsotaan sitten tykättiinkö. Rajuimpia leikkejä varten on hyvä sopia ennakkoon turvasana, jonka avulla leikin saa katkaistua mikäli se käy epämiellyttäväksi. Luottamus on tässäkin kaiken a ja o, aivan kuten parisuhteessakin. Minä kyllä mielummin kokeilen jännittävimpiä juttuja tutun kumppanin kanssa, johon voin luottaa, että hän lopettaa, jos pyydän lopettamaan. Yhden illan jutusta ei koskaan voi tietää, kuinka hullu tyyppi oikeasti on.
Mielestäni juuri oman kumppanin kanssa pitäisi uskaltaa kokeilla ne villeimmät juttunsa. Jos haaveilet kimppakivasta, niin kerro siitä toiselle. Voi olla, että hänkin haaveilee siitä. Tai siitä, että näkee sinut saman sukupuolen kanssa. Et voi ikinä tietää, jos et uskalla puhua.
Puhukaa. Harrastaa villiä seksiä. Nauttikaa toisistanne, kaikilla mausteilla tai ilman. Järjestäkää yllätyksiä. Kokeilkaa jotain uutta, uutta asentoa, uutta paikkaa, mitä tahansa uutta, niin että saatte pidettyä seksielämänne mielenkiintoisena.
Olen nyt seurustellut yhdeksän kuukautta nykyisen kumppanini kanssa ja mielestäni meidän seksielämämme vain paranee edelleen, kun opimme tuntemaan toisemme paremmin. Minä ainakin nautin enemmän. Uskallan olla enemmän oma itseni - olla se oma pikku huora miehelleni makuuhuoneessa, kotihengetär keittiössä ja edustusvaimo sosiaalisissa tilanteissa. Eikö sitä jokainen mies toivo? Se kaikki voi olla yhdessä ja samassa paketissa.
Satunnaisen seuran vapaus, villeys ja tuomitsemattomuus
Yhden illan jutussa ei tarvitse ujostella. Oli kroppa ja mieltymykset millaiset tahansa, voi ajatella, ettei toista tarvitse nähdä enää ikinä. Eli ihan sama mitä hän minusta ja mieltymyksistäni ajattelee, sillä ei ole väliä. Pidän hauskaa nyt, tässä hetkessä. Huominen on uusi päivä.
Miksei parisuhteessa voisi olla villi ja vapaa?
Parisuhteessa pelkäämme usein tulevamme tuomituksi. Mitä tuo toinen ajattelee, jos kerron fantasioistani? Mitä tapahtuu, jos kerron haaveilevani piiskatuksi tulemisesta? Tuomitseeko hän minut, jos kerron tykkääväni pukeutumisleikeistä? Mitä jos kerron haluavani kokeilla peppuseksiä? ...
Minusta on kummallista, että tuollaisia asioita piilotellaan.
Kun seurustellaan, minusta kuuluisi uskaltaa kertoa toiselle myös fantasioistaan ja mieltymyksistään. Nehän ovat osa sinua!
Jos nämä mieltymykset eivät miellytä toista, tai hän ei voi niitä lainkaan hyväksyä, minusta on ok erota sen takia. Esimerkiksi, jos toinen tykkää lapsipornosta ja toinen ei sitä hyväksy, minusta kyse on sen verran isosta arvoristiriidasta, että mielestäni sen takia voi erota.
Ok, lapsiporno on aika raju esimerkki. Mutta kyse voisi esimerkiksi olla vaikka vain kivun tuottamisesta tai vastaanottamisesta. Tai peppuseksistä. Tai sitomisleikeistä.
Suuseksiä
Sori, mutta minun on nyt ihan pakko rikkoa joidenkin miesten mielikuvat siveellisistä naisista. Kyllä me naiset otamme miehiltä suihin. Kyse ei ole vain jostain pornoelokuvissa tapahtuvasta asiasta, vaan sitä tapahtuu ihan tosielämässäkin. Eikä se edes ole mitenkään harvinaista, vaan aika monet naiset tykkäävät ottaa mieheltä suihin. Tämän takia ei tarvitse maksaa seksistä, vaan kyllä se oma tyttöystäväkin voi, ja ehkä jopa haluaa tehdä sitä. Joten älä vie tätä iloa pois itseltäsi, äläkä tyttöystävältäsi.
Peppuseksiä
Sama koskee peppuseksiä. Sitäkin harrastetaan muuallakin kuin pornoelokuvissa.
Peppuneitsyyteni meni, kun toinen peppuseksiä ehdottava mies tuli kohdalleni. Ensimmäisen kohdalla kieltäydyin. Toisen kohdalla olin jo sen verran ehtinyt sulatella asiaa, että lopulta hellyin.
Suurin vastustukseni peppuseksissä on terveysriskien pelko. Sellainen asia kuin suolen rikkoontuminen ja/tai löystyminen. En tiedä kuinka todennäköistä on, mutta riski käsittääkseni kuitenkin on olemassa.
Tuon suhteen päätyttyä en ole peppuseksiä harrastanut. Vaikka pidin siitä tavallaan, en kuitenkaan ole niin suuri fani, joten jollei mies ole aloitteentekijä, en lähde siihen leikkiin. Siinä kuitenkin mielestäni tarvitsee tietää mitä on tekemässä välttääkseen terveysriskit ja mahdolliset komplikaatiot.
Kipua
Tapailin kerran miestä, joka tykkäsi kivusta. Siis kivun aiheuttamisesta. Ajattelin, että ok, sillä olin haaveillut kurituksesta.
Kuitenkin kun mies sitten pääsi vauhtiin ja nipisteli minua nänneistä, niin jouduin toteamaan, että ei kiitos. Ei tunnu hyvältä. Suhteessa oli muitakin kysymysmerkkejä, mutta tämä asia ikään kuin sinetöi päätöksen olla enää tapailematta tätä miestä. Varmasti hänelle löytyy nainen, joka nauttii hänen nipistelyistään. Minä se en ole.
Kumia
Seurustelin muutaman kuukauden miehen kanssa, joka oli hulluna kumiin. Hän ei tätä kuitenkaan alkuun uskaltanut myöntää. Tiesin hänellä olevan joku kinky juttu, mutta hän ei uskaltanut paljastaa sitä minulle, mitä pidin kummallisena.
Lopulta hän uskalsi avautua ja kaivoi seksilelunsa esiin. Erilaisia kumivaatteita ja esineitä. Häntä kiihotti ajatus siitä, että nainen pukee päälleen yli polven nousevat kumisukat. Ok. Juttunsa kullakin. Laitoin sukat jalkaan, mutten itse saanut siitä mitään kiksejä. Olin kuitenkin valmis kompromisseihin. Miksi en voisi välillä laittaa jonkun kumivaatteen päälle, jos toinen siitä kerran tykkään. No big deal. Minä en menetä siinä mitään.
Rajani tämän tyypin kohdalla tuli vastaan siinä, kun hän halusi että panen häntä strap-onilla perseeseen. En pystynyt siihen. Teimme niin, että minä makasin selälläni strap-on päällä ja hän tuli päälleni ratsastamaan. Tuo menee epämiellyttävimpien seksikokemusten top kymppiin minulla. Mutta olin valmis tekemään sen toisen takia.
Missä menee raja?
Mielestäni suhteessa pitäisi avoimesti uskaltaa kertoa fantasioistaan ja haluistaan toiselle. Parempi niin, kuin lähteä niitä toteuttamaan suhteen ulkopuolella, jollei tästä ole erikseen kumppanin kanssa sovittu.
Mielestäni kuitenkin juuri se pitää parisuhteen seksielämän virkeänä kun uskalletaan rohkeasti kokeilla uusia juttuja. Kertoa avoimesti ja rohkeasti mistä pitää toisen tuomitsematta. Se tietenkin on tärkeintä: Ei saa tuomita! Tuomitseminen tappaa avoimuuden ja rohkeuden. Tuomitseminen ja puhumattomuus tappaa seksin.
Seksionnettomuus
Hyvä esimerkki ongelmien käsittelemättömyydestä on noin kymmenen vuoden takaa, kun sain ensimmäisen, ja tähän saakka toistaiseksi viimeisen, kokemuksen peppuhelmien käytöstä. Kokeilimme silloisen miehen kanssa niitä. Se oli ensimmäisiä kertoja kun kokeilin mitään peppuun liittyvää. Vannotin häntä pitämään helmistä kiinni.
Leikin tuoksinassa häneltä lipesi ote ja imaisin helmet sisääni. Hän ei uskaltanut sanoa mitään, vaan juttu paljastui vasta leikin lopussa, kun pyysin häntä ottamaan helmet pois.
Kun asia selvisi minulle, raivostuin. Olin paniikissa. Koko asia oli uusi ja kun ensikokemus kääntyi tällaiseksi, minulle jäi vuosiksi kammo peppujuttuja kohtaan. Helmet toki sain ulos paskomalla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, muttei suhteen osalta. Emme nimittäin koskaan puhuneet asiasta, emmekä käsitelleet tapahtunutta. Se jäi välillemme möröksi koko suhteemme loppuajaksi. Emme uskaltaneet enää kokeilla mitään uutta ja seksielämämme suoraan sanottuna jämähti ja tyrehtyi.
Eli ohjeena mahdollisiin epäonnistumisiin ja onnettomuustilanteisiin: PUHUKAA! Puhukaa asia selväksi niin ettei kummallekaan jää mörköjä tai pelkoja. Möröt ja pelot tappavat parisuhteen ja parisuhteen seksin.
Parisuhteessakin voi olla villi
Mielestäni parisuhteessakin voi ja kuuluukin kokeilla uusia juttuja. Oli se sitten pukeutumista, leluja, mitä ikinä. Tärkeintä on avoimuus ja suvaitsevaisuus.
Ei tuomita. Kokeillaan ensin ja katsotaan sitten tykättiinkö. Rajuimpia leikkejä varten on hyvä sopia ennakkoon turvasana, jonka avulla leikin saa katkaistua mikäli se käy epämiellyttäväksi. Luottamus on tässäkin kaiken a ja o, aivan kuten parisuhteessakin. Minä kyllä mielummin kokeilen jännittävimpiä juttuja tutun kumppanin kanssa, johon voin luottaa, että hän lopettaa, jos pyydän lopettamaan. Yhden illan jutusta ei koskaan voi tietää, kuinka hullu tyyppi oikeasti on.
Mielestäni juuri oman kumppanin kanssa pitäisi uskaltaa kokeilla ne villeimmät juttunsa. Jos haaveilet kimppakivasta, niin kerro siitä toiselle. Voi olla, että hänkin haaveilee siitä. Tai siitä, että näkee sinut saman sukupuolen kanssa. Et voi ikinä tietää, jos et uskalla puhua.
Avoin kommunikaatio mahdollistaa hyvän seksielämän
Puhukaa. Harrastaa villiä seksiä. Nauttikaa toisistanne, kaikilla mausteilla tai ilman. Järjestäkää yllätyksiä. Kokeilkaa jotain uutta, uutta asentoa, uutta paikkaa, mitä tahansa uutta, niin että saatte pidettyä seksielämänne mielenkiintoisena.
Olen nyt seurustellut yhdeksän kuukautta nykyisen kumppanini kanssa ja mielestäni meidän seksielämämme vain paranee edelleen, kun opimme tuntemaan toisemme paremmin. Minä ainakin nautin enemmän. Uskallan olla enemmän oma itseni - olla se oma pikku huora miehelleni makuuhuoneessa, kotihengetär keittiössä ja edustusvaimo sosiaalisissa tilanteissa. Eikö sitä jokainen mies toivo? Se kaikki voi olla yhdessä ja samassa paketissa.
maanantai 13. lokakuuta 2014
lauantai 11. lokakuuta 2014
Kosinta - päätös viettää loppuelämä yhdessä
Kosinta. Tapahtuma, jota joku voi odottaa innolla ja toinen kauhun sekaisella pelolla. Toisten mielestä se on miehen tehtävä, toisten mielestä nainenkin voi sen tehdä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, tai yhtä oikeaa ajankohtaa.
Itse aikoinaan suoritin kosinnan epäsuorasti. Päätin päivämäärän ja hankittiin yhdessä sormukset. Yllätykseksi ainoastaan jäi, että miten ja mihin aikaan tuona päivänä kosinta tapahtuu.
Täytyypä todeta, että koko tapahtuma oli suuri pettymys, josta johtuen haluan, että jos minua joskus vielä kositaan, se tapahtuu miehen aloitteesta, ja se on oikeasti suunniteltu juttu, jota voi muistella hymyssä suin loppu elämänsä. En halua olla missään tekemisissä kosinnan suunnittelussa tai tietää siitä mitään etukäteen. Haluan, että minut yllätetään. Vaikka inhoan yllätyksiä, niin tässä asiassa toivon, että minut kerrankin onnistutaan yllättämään positiivisesti.
Mielestäni kosinnan mahdollisuus on aina läsnä kun seurustelee. Etenkin, jos suhde on onnellinen ja puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta, johon kuuluu naimisiin meno ja lasten hankinta. Koska tällä hetkellä saan elää erittäin onnellisessa parisuhteessa, on minuun iskenyt hääinnostus ja siihen tietenkin liittyy kaikki häihin liittyvä, myös se ensimmäinen askel - kosinta.
Olinkin erittäin innoissani kun huomasin tänä syksynä alkavan uuden realitysarjan - Kaikkien aikojen kosinta.
Ensimmäisessä jaksossa kosinta tapahtuu elokuvateatterissa. Nuori nainen menee kahden kaverinsa kanssa elokuviin ja trailereissa pyöriikin sitten kosijan oma traileri heidän suhteestaan. Trailerin päätyttyä mies menee naisen luokse ja suorittaa kosinnan.
Itseäni ärsytti kun hän aloitti kosinnan pyytämällä anteeksi viimeaikojen kiireitään, mutta ehkä se oli ihan paikallaan tv-sarjan kuvausten vietyä aikaa ja koska juttu piti pitää tulevalta morsiamelta salassa, niin varmaan joutunut päästämään suustaan muutamia valkoisia valheita pitääkseen kosinnan yllätyksenä.
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mitä morsian piti sulhon valitsemasta sormuksesta.Se nyt on pieni yksityiskohta, mutta tärkeä, jos sormusta meinaa kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. Kihlasormus on suhteen rakkauden symboli.
En lähde suuresti kehumaan ohjelmaa. Aika tylsähkö pakettihan se oli. Mielenkiintoisinta oli ne 5 minuuttia, kun kosinta konkreettisesti tehtiin. Mielestäni turhin kohta jaksossa oli se, kun näytettiin juontaja soittamassa eri tahoille yrittäen saada kuvaajaa trailerille - sarjan kuvaajan kuvatessa tämän kaiken... En tiedä yritettiinkö tällä kohdalla luoda jotain jännitystä, että voi ei, mistä me saadaan kuvaajaa, epäonnistuuko nyt koko juttu, mutta minua vain ärsytti. Tuossahan teillä on kuvaaja kuvaamassa tätä juttua, älkää nyt naurattako...
Pakko myöntää, että minuun iski heti alussa hienoinen skeptismi, kun tuleva sulho kertoi heidän tarinaansa. Käyneet samat koulut, tunteneet kuudennesta luokasta saakka. Ilmeisesti miehellä, jollei molemmilla, kyseinen suhde on ensimmäinen seurustelusuhde, ainakin sellaisen kuvan sain.
Naisen näkökulma jäi tietenkin kokonaan puuttumaan. Kaverit toki osasivat kertoa, että kosintaa jo odotetaan. Mutta sehän onkin yksi suhteen etenemisvaiheista.
1. Ensitreffit / Ensitapaaminen
2. Päätös seurustelusta
3. Avoliitto
4. Kosinta
5. Naimisiinmeno
6. Lasten hankinta
7. Suhteen päättyminen (avioero tai kuolema)
Periaatteessa ainoastaan vaiheet 1, 2 ja 7 ovat pakollisia parisuhteessa. Vaiheet 3-6 ovat vapaaehtoisia ja jokainen voi valita niille mieluisan järjestyksen. Itselleni tuossa luettelemani järjestys olisi ideaalein. Poikkeustapauksessa kosinta voisi tulla ennen avoliittoa, sillä onhan sitä toimivia etäsuhteitakin. Kuitenkin avoliitto antaa aika hyviä enteitä tulevaisuuden suhteen, sillä ainakin minun ideaalisuhteessani aviopari asuu samassa osoitteessa jakaen arjen ja vastuun lapsista.
Edellisessä pitkässä suhteessa skippasimme vaiheen 6, muuten suoritimme kaiken. Suhde päättyi avioeroon. Toki mistä tahansa vaiheesta voi hypätä suoraan kohtaan 7 eli suhteen päättymiseen. Sehän kosinnassa ehkä onkin se pelottavin asia. Silloin päätetään viedäänkö suhdetta eteenpäin. Jos toinen on sitä mieltä, ettei viedä, niin yleensä suhde päättyy. Tai ainakin se kannattaisi päättää, koska silloin parilla ei ole yhteistä tulevaisuuden suunnitelmaa.
Tottakai toivon, että tämä tositv:ssä esiintynyt pari elää nyt oikeasti yhdessä onnellisena elämänsä loppuun asti. Toivon, että Sä oot aika kiva, ja sun kanssa olisi kiva viettää loppuelämä -fiilis säilyy, eikä kummallekaan osapuolelle tule missään vaiheessa jossittelufiilistä.
Onko tämä nyt oikeasti se mun elämäni rakkaus vai voisinko olla onnellisempi jonkun toisen kanssa?
Voisiko elämä olla helpompaa jonkun toisen kanssa?
Voisiko seksielämä olla tyydyttävämpää?
Olisiko elämä yksinkertaisesti parempaa jonkun toisen kanssa? Vai jopa yksin?
Näiden kysymysten pyörittely on tuskallista etenkin, jos ei ole mitään kokemusta. Se toinen on se ainoa. En sano, että vertaaminen on hyvä asia, mutta jos ei ole mitään mihin verrata. Toisaalta, kun ei ole mitään mihin verrata, on helpompi tyytyä siihen mitä on. Mutta toisaalta minusta ei kannata tyytyä vain ihan hyvään. Elämä on liian kallisarvoinen hukattavaksi. Elämää ei kannata hukata jatkuvien kompromissien tekoon. Elämä tulee elää täysillä, täysin rinnoin nauttien.
Kumppani, joka nauttii elämästä rinnallasi, auttaa suuresti matkan varrella. Kumppani, jolla on samansuuntaisia tulevaisuuden suunnitelmia kun puhutaan parisuhteesta, elämisestä, lapsista. Jos toinen esimerkiksi haluaa asettua aloilleen ja perustaa suurperheen ja toinen haluaa matkustaa maailmalla, se ei välttämättä ole se toimivin yhdistelmä. Asioista tulee uskaltaa ja voida puhua. Mielellään ennen kuin lausutaan alttarilla tahdon. Myös mielellään ennen kuin vastataan kosintaan myöntävästi. Mieluiten jo ennen kuin edes kositaan!
Se, että tulee ikävä kun toinen on muutaman kuukauden vaihdossa tai työmatkalla tai missä lie, ei ole riittävän hyvä syy tehdä päätös loppuelämän jakamisesta yhdessä. Helppoahan se on ikävöidä ja pitää suhdetta yllä kun toinen on poissa. Helppoahan se on rakastaa, kun toinen ei ole jättämässä likaisia sukkia lattialle tai tuhlaamassa kaikkia rahoja turhanpäiväisyyksiin.
Mitäs sitten kun se toinen on siinä 24/7. Tärkeämpää on mielestäni miltä sitten tuntuu. On kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, tiskejä, roskien vientiä, imurointia, vessan siivousta, laskujen maksua... On huonoja päiviä, sairaspäiviä, pms-päiviä, kiukkupäiviä, rahapulapäiviä, päänsärkypäiviä, Koko maailma kaatuu niskaan ja kaikki inhoaa mua -päiviä... Vieläkö haluat viettää tämän henkilön kanssa loppuelämäsi? Jos kyllä, niin sitten mielestäni kannattaa jo kosia.
P.S. Kaikkien aikojen kosinta -realityn toinen jakso aiheutti jo vau-efektin. Nousi itselläkin tunteet pintaan sitä katsoessa. Varmasti ikimuistoinen päivä kosittavalle. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kosittavan hymy, mutta ehkä hän oli sen verran shokissa, ettei se oikein irronnut. Kuvittelisin että itse ainakin hymyilisin kuin Naantalin aurinko tai naama olisi kuin Hangon keksillä siinä tilanteessa ja poskilihakset olisivat krampissa jatkuvasta jännityshymyilemisestä.
P.P.S. Kolmas jakso kirvoitti jo kyyneleet tämänkin tytön silmistä. Ihan mahtavaa! Tämä sarja paranee jakso jaksolta. Tässä jaksossa mies jo joutui itsekin näkemään vaivaa asian eteen. Itse tehty sormus! Vau! Olen myyty <3
Oma kosinta
Itse aikoinaan suoritin kosinnan epäsuorasti. Päätin päivämäärän ja hankittiin yhdessä sormukset. Yllätykseksi ainoastaan jäi, että miten ja mihin aikaan tuona päivänä kosinta tapahtuu.
Täytyypä todeta, että koko tapahtuma oli suuri pettymys, josta johtuen haluan, että jos minua joskus vielä kositaan, se tapahtuu miehen aloitteesta, ja se on oikeasti suunniteltu juttu, jota voi muistella hymyssä suin loppu elämänsä. En halua olla missään tekemisissä kosinnan suunnittelussa tai tietää siitä mitään etukäteen. Haluan, että minut yllätetään. Vaikka inhoan yllätyksiä, niin tässä asiassa toivon, että minut kerrankin onnistutaan yllättämään positiivisesti.
Kosinnan mahdollisuus
Mielestäni kosinnan mahdollisuus on aina läsnä kun seurustelee. Etenkin, jos suhde on onnellinen ja puhutaan yhteisestä tulevaisuudesta, johon kuuluu naimisiin meno ja lasten hankinta. Koska tällä hetkellä saan elää erittäin onnellisessa parisuhteessa, on minuun iskenyt hääinnostus ja siihen tietenkin liittyy kaikki häihin liittyvä, myös se ensimmäinen askel - kosinta.
Olinkin erittäin innoissani kun huomasin tänä syksynä alkavan uuden realitysarjan - Kaikkien aikojen kosinta.
Kaikkien aikojen kosinta elokuvateatterissa
Ensimmäisessä jaksossa kosinta tapahtuu elokuvateatterissa. Nuori nainen menee kahden kaverinsa kanssa elokuviin ja trailereissa pyöriikin sitten kosijan oma traileri heidän suhteestaan. Trailerin päätyttyä mies menee naisen luokse ja suorittaa kosinnan.
Itseäni ärsytti kun hän aloitti kosinnan pyytämällä anteeksi viimeaikojen kiireitään, mutta ehkä se oli ihan paikallaan tv-sarjan kuvausten vietyä aikaa ja koska juttu piti pitää tulevalta morsiamelta salassa, niin varmaan joutunut päästämään suustaan muutamia valkoisia valheita pitääkseen kosinnan yllätyksenä.
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mitä morsian piti sulhon valitsemasta sormuksesta.Se nyt on pieni yksityiskohta, mutta tärkeä, jos sormusta meinaa kantaa mukanaan koko loppuelämänsä. Kihlasormus on suhteen rakkauden symboli.
En lähde suuresti kehumaan ohjelmaa. Aika tylsähkö pakettihan se oli. Mielenkiintoisinta oli ne 5 minuuttia, kun kosinta konkreettisesti tehtiin. Mielestäni turhin kohta jaksossa oli se, kun näytettiin juontaja soittamassa eri tahoille yrittäen saada kuvaajaa trailerille - sarjan kuvaajan kuvatessa tämän kaiken... En tiedä yritettiinkö tällä kohdalla luoda jotain jännitystä, että voi ei, mistä me saadaan kuvaajaa, epäonnistuuko nyt koko juttu, mutta minua vain ärsytti. Tuossahan teillä on kuvaaja kuvaamassa tätä juttua, älkää nyt naurattako...
Pakko myöntää, että minuun iski heti alussa hienoinen skeptismi, kun tuleva sulho kertoi heidän tarinaansa. Käyneet samat koulut, tunteneet kuudennesta luokasta saakka. Ilmeisesti miehellä, jollei molemmilla, kyseinen suhde on ensimmäinen seurustelusuhde, ainakin sellaisen kuvan sain.
Naisen näkökulma jäi tietenkin kokonaan puuttumaan. Kaverit toki osasivat kertoa, että kosintaa jo odotetaan. Mutta sehän onkin yksi suhteen etenemisvaiheista.
Suhteen vaiheet
1. Ensitreffit / Ensitapaaminen
2. Päätös seurustelusta
3. Avoliitto
4. Kosinta
5. Naimisiinmeno
6. Lasten hankinta
7. Suhteen päättyminen (avioero tai kuolema)
Periaatteessa ainoastaan vaiheet 1, 2 ja 7 ovat pakollisia parisuhteessa. Vaiheet 3-6 ovat vapaaehtoisia ja jokainen voi valita niille mieluisan järjestyksen. Itselleni tuossa luettelemani järjestys olisi ideaalein. Poikkeustapauksessa kosinta voisi tulla ennen avoliittoa, sillä onhan sitä toimivia etäsuhteitakin. Kuitenkin avoliitto antaa aika hyviä enteitä tulevaisuuden suhteen, sillä ainakin minun ideaalisuhteessani aviopari asuu samassa osoitteessa jakaen arjen ja vastuun lapsista.
Edellisessä pitkässä suhteessa skippasimme vaiheen 6, muuten suoritimme kaiken. Suhde päättyi avioeroon. Toki mistä tahansa vaiheesta voi hypätä suoraan kohtaan 7 eli suhteen päättymiseen. Sehän kosinnassa ehkä onkin se pelottavin asia. Silloin päätetään viedäänkö suhdetta eteenpäin. Jos toinen on sitä mieltä, ettei viedä, niin yleensä suhde päättyy. Tai ainakin se kannattaisi päättää, koska silloin parilla ei ole yhteistä tulevaisuuden suunnitelmaa.
Onnellisena yhdessä elämänsä loppuun saakka
Tottakai toivon, että tämä tositv:ssä esiintynyt pari elää nyt oikeasti yhdessä onnellisena elämänsä loppuun asti. Toivon, että Sä oot aika kiva, ja sun kanssa olisi kiva viettää loppuelämä -fiilis säilyy, eikä kummallekaan osapuolelle tule missään vaiheessa jossittelufiilistä.
Onko tämä nyt oikeasti se mun elämäni rakkaus vai voisinko olla onnellisempi jonkun toisen kanssa?
Voisiko elämä olla helpompaa jonkun toisen kanssa?
Voisiko seksielämä olla tyydyttävämpää?
Olisiko elämä yksinkertaisesti parempaa jonkun toisen kanssa? Vai jopa yksin?
Näiden kysymysten pyörittely on tuskallista etenkin, jos ei ole mitään kokemusta. Se toinen on se ainoa. En sano, että vertaaminen on hyvä asia, mutta jos ei ole mitään mihin verrata. Toisaalta, kun ei ole mitään mihin verrata, on helpompi tyytyä siihen mitä on. Mutta toisaalta minusta ei kannata tyytyä vain ihan hyvään. Elämä on liian kallisarvoinen hukattavaksi. Elämää ei kannata hukata jatkuvien kompromissien tekoon. Elämä tulee elää täysillä, täysin rinnoin nauttien.
Kumppani, joka nauttii elämästä rinnallasi, auttaa suuresti matkan varrella. Kumppani, jolla on samansuuntaisia tulevaisuuden suunnitelmia kun puhutaan parisuhteesta, elämisestä, lapsista. Jos toinen esimerkiksi haluaa asettua aloilleen ja perustaa suurperheen ja toinen haluaa matkustaa maailmalla, se ei välttämättä ole se toimivin yhdistelmä. Asioista tulee uskaltaa ja voida puhua. Mielellään ennen kuin lausutaan alttarilla tahdon. Myös mielellään ennen kuin vastataan kosintaan myöntävästi. Mieluiten jo ennen kuin edes kositaan!
Tahdon rakastaa sinua 24/7, tuli mikä tuli
Se, että tulee ikävä kun toinen on muutaman kuukauden vaihdossa tai työmatkalla tai missä lie, ei ole riittävän hyvä syy tehdä päätös loppuelämän jakamisesta yhdessä. Helppoahan se on ikävöidä ja pitää suhdetta yllä kun toinen on poissa. Helppoahan se on rakastaa, kun toinen ei ole jättämässä likaisia sukkia lattialle tai tuhlaamassa kaikkia rahoja turhanpäiväisyyksiin.
Mitäs sitten kun se toinen on siinä 24/7. Tärkeämpää on mielestäni miltä sitten tuntuu. On kaupassa käyntiä, pyykinpesua, ruoanlaittoa, tiskejä, roskien vientiä, imurointia, vessan siivousta, laskujen maksua... On huonoja päiviä, sairaspäiviä, pms-päiviä, kiukkupäiviä, rahapulapäiviä, päänsärkypäiviä, Koko maailma kaatuu niskaan ja kaikki inhoaa mua -päiviä... Vieläkö haluat viettää tämän henkilön kanssa loppuelämäsi? Jos kyllä, niin sitten mielestäni kannattaa jo kosia.
P.S. Kaikkien aikojen kosinta -realityn toinen jakso aiheutti jo vau-efektin. Nousi itselläkin tunteet pintaan sitä katsoessa. Varmasti ikimuistoinen päivä kosittavalle. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kosittavan hymy, mutta ehkä hän oli sen verran shokissa, ettei se oikein irronnut. Kuvittelisin että itse ainakin hymyilisin kuin Naantalin aurinko tai naama olisi kuin Hangon keksillä siinä tilanteessa ja poskilihakset olisivat krampissa jatkuvasta jännityshymyilemisestä.
P.P.S. Kolmas jakso kirvoitti jo kyyneleet tämänkin tytön silmistä. Ihan mahtavaa! Tämä sarja paranee jakso jaksolta. Tässä jaksossa mies jo joutui itsekin näkemään vaivaa asian eteen. Itse tehty sormus! Vau! Olen myyty <3
perjantai 10. lokakuuta 2014
torstai 9. lokakuuta 2014
Seksiseuraa yöbussijonosta
Saimme viime viikonloppuna nauttia miesystävän kämppäkaverin saaliin ääntelyistä.
Kämppäkaveri sai saaliinsa yöbussin jonosta. Oli tarjonnut naiselle falafelia, ja tämä oli tarttunut syöttiin. Saalis tuotiin kotiin viiden aikaan aamuyöstä sunnuntaiaamuna.
Me olimme juuri käyneet nukkumaan katsottuamme kolme elokuvaa putkeen. Ulko-ovi kävi. Hetken päästä kuulin puhetta naisen äänellä, mikä miesten kommuunissa tarkoittaa sitä, että jollain asukkaalla on naisvieras.
Eipä kauaa mennyt, kun alkoi kuulua outoja ääniä. Ensin kuulostelin, että ihan kuin joku itkisi, mutta pian äänet yltyivät sen verran, että pystyin ne tunnistamaan. Kyllä, seksiähän siellä harrastettiin ja kyseessä olivat saaliin nautinnon äänet.
Noista äänistä saatiinkin sitten nauttia vielä useampaan otteeseen seuraavan 12 tunnin aikana. Saalis ja saalistaja pysyivät tiiviisti lukittujen ovien takana. Itse kihisin mielenkiinnosta nähdä, millainen saalis on jäänyt kiinni. Äänestä kun oli vaikea päätellä muuta kuin sukupuoli. Toinen johtolanka olivat tietenkin eteisessä olevat kengät, jotka nekin tutkittiin. Kenkien iso koko paljasti saaliin olevan pitkä, sillä harvempi nainen tallustelee kadulla 41 koon kengissä.
En olisi millään malttanut lähteä ulos, etten menetä mahdollisuutta nähdä saalista, mutta itseasiassa ulos meno oli juuri se joka mahdollisti minulle ja miesystävälleni vilauksen saaliista.
Juuri kun olimme palaamassa pyöräretkeltä kotiin, kämppäkaveri saaliineen tuli ovesta ulos. Muut kämppikset olivat nähneet vain saaliin selän, mutta me näimme nyt myös pikavilaukselta kasvot. Miehelle jäi mieleen harmaantuvat hiukset, itse kiinnitin huomiota ryppyisiin kasvoihin.
Kyllä, puumahan se oli. 43-vuotias sellainen, kun mies on 14 vuotta nuorempi. Enpä enää ihmettele, miksi lähti miehen matkaan. Varmaan teki ihan hyvää itsetunnolle, kun nuori mies tulee pokailee.
Hyvää tästä oli se, että yhtäkkiä minä olinkin todella nuori ja kaunis mieheni silmissä. Minuakin kun puumaksi on haukuttu 1,5 vuoden ikäeromme johdosta. Kertaheitolla minusta tuli nuori puuma. Kiitän siis vanhempaa puumaa vierailusta, sillä nyt minä en enää olekaan niin vanha ja ryppyinen, kun on nähty jotain vielä vanhempaa ja ryppyisempää.
Eipä mitään. Hauskaahan se oli. Pakkohan meidänkin oli sitten vielä silloin aamuyöstä ruvettava harrastamaan seksiä, kun naapurihuoneessa annettiin mallia. Ei me siinä ähkimisessä kakkoseksi haluttu jäädä.
Traumaattisinta tässä kokemuksessa oli se, että sain kokea kuinka hyvin äänet oikeasti kantautuvat huoneista toiseen. Mietin vain omia ääntelyitäni... Voi pojat, toivottavasti he ovat nukkuneet korvatulpat korvilla... Tai sitten ottaneet tilanteesta kaiken irti, ja masturboineet aidoista ääniefekteistä nauttien.
Lupaan tästäedes yrittää olla todella todella hiljaa. Mutta joku kumma siinä on, että se nautinto vain haluaa purkautua myös äänenä ja sen tukahduttaminen yksinkertaisesti vähentää nautintoa. Onko se sitten sitä, että joutuu keskittymään nauttimisen sijaan siihen, että on hiljaa eikä voi siten rentoutua täysin vai vahvistaako ääntely nautintoa? Veikkaan, että molemmat pitävät paikkansa. Ja jos vain on mahdollisuus ja hyvä rakastaja, niin voi pojat, kyllä tästä tytöstä lähtee ääntä ;-)
Kämppäkaveri sai saaliinsa yöbussin jonosta. Oli tarjonnut naiselle falafelia, ja tämä oli tarttunut syöttiin. Saalis tuotiin kotiin viiden aikaan aamuyöstä sunnuntaiaamuna.
Me olimme juuri käyneet nukkumaan katsottuamme kolme elokuvaa putkeen. Ulko-ovi kävi. Hetken päästä kuulin puhetta naisen äänellä, mikä miesten kommuunissa tarkoittaa sitä, että jollain asukkaalla on naisvieras.
Eipä kauaa mennyt, kun alkoi kuulua outoja ääniä. Ensin kuulostelin, että ihan kuin joku itkisi, mutta pian äänet yltyivät sen verran, että pystyin ne tunnistamaan. Kyllä, seksiähän siellä harrastettiin ja kyseessä olivat saaliin nautinnon äänet.
Noista äänistä saatiinkin sitten nauttia vielä useampaan otteeseen seuraavan 12 tunnin aikana. Saalis ja saalistaja pysyivät tiiviisti lukittujen ovien takana. Itse kihisin mielenkiinnosta nähdä, millainen saalis on jäänyt kiinni. Äänestä kun oli vaikea päätellä muuta kuin sukupuoli. Toinen johtolanka olivat tietenkin eteisessä olevat kengät, jotka nekin tutkittiin. Kenkien iso koko paljasti saaliin olevan pitkä, sillä harvempi nainen tallustelee kadulla 41 koon kengissä.
En olisi millään malttanut lähteä ulos, etten menetä mahdollisuutta nähdä saalista, mutta itseasiassa ulos meno oli juuri se joka mahdollisti minulle ja miesystävälleni vilauksen saaliista.
Juuri kun olimme palaamassa pyöräretkeltä kotiin, kämppäkaveri saaliineen tuli ovesta ulos. Muut kämppikset olivat nähneet vain saaliin selän, mutta me näimme nyt myös pikavilaukselta kasvot. Miehelle jäi mieleen harmaantuvat hiukset, itse kiinnitin huomiota ryppyisiin kasvoihin.
Kyllä, puumahan se oli. 43-vuotias sellainen, kun mies on 14 vuotta nuorempi. Enpä enää ihmettele, miksi lähti miehen matkaan. Varmaan teki ihan hyvää itsetunnolle, kun nuori mies tulee pokailee.
Hyvää tästä oli se, että yhtäkkiä minä olinkin todella nuori ja kaunis mieheni silmissä. Minuakin kun puumaksi on haukuttu 1,5 vuoden ikäeromme johdosta. Kertaheitolla minusta tuli nuori puuma. Kiitän siis vanhempaa puumaa vierailusta, sillä nyt minä en enää olekaan niin vanha ja ryppyinen, kun on nähty jotain vielä vanhempaa ja ryppyisempää.
Eipä mitään. Hauskaahan se oli. Pakkohan meidänkin oli sitten vielä silloin aamuyöstä ruvettava harrastamaan seksiä, kun naapurihuoneessa annettiin mallia. Ei me siinä ähkimisessä kakkoseksi haluttu jäädä.
Traumaattisinta tässä kokemuksessa oli se, että sain kokea kuinka hyvin äänet oikeasti kantautuvat huoneista toiseen. Mietin vain omia ääntelyitäni... Voi pojat, toivottavasti he ovat nukkuneet korvatulpat korvilla... Tai sitten ottaneet tilanteesta kaiken irti, ja masturboineet aidoista ääniefekteistä nauttien.
Lupaan tästäedes yrittää olla todella todella hiljaa. Mutta joku kumma siinä on, että se nautinto vain haluaa purkautua myös äänenä ja sen tukahduttaminen yksinkertaisesti vähentää nautintoa. Onko se sitten sitä, että joutuu keskittymään nauttimisen sijaan siihen, että on hiljaa eikä voi siten rentoutua täysin vai vahvistaako ääntely nautintoa? Veikkaan, että molemmat pitävät paikkansa. Ja jos vain on mahdollisuus ja hyvä rakastaja, niin voi pojat, kyllä tästä tytöstä lähtee ääntä ;-)
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
tiistai 7. lokakuuta 2014
Neiti/Herra nro X on se oikea
Eräs nuori mies totesi kerran, että kun hän on nyt käynyt x-määrällä deittejä, ettei se oikea ole voinut vielä tulla vastaan. Kysyin sitten tietenkin, että kuinka monet treffit pitää käydä, ennen kuin oikealla on mahdollisuus astua elämään. Kymmenen? Sata? Tuhat?
Uskon siihen, että oikea voi osua jo ykkösellä kohdalle. Ei ehkä niin todennäköistä, mutta en ainakaan lähde sille linjalle, että pitää joku tietty määrä tavata. Toki jos ajattelee, että on olemassa yksi ainoa oikea, niin sittenhän todennäköisyys sen löytämiseen kasvaa, mitä useammilla deiteillä on käyny. Maailmassa on vaan aika paljon ihmisiä.
Mitä enemmän tapaa ihmisiä, sitä enemmän on mahdollisuus oppia ettei ainakaan tuollaista. Siksi en ole enää avoin sille ajatukselle, että olisin miehen ensimmäinen tyttöystävä. En usko, että sellainen voi oikeasti tietää mitä haluaa.
Kävin kerran treffeillä ikäiseni miehen kanssa, joka ei ollut vielä koskaan seurustellut. Hetken juttelun jälkeen ymmärsin kyllä täysin miksi. Hän oli todella ennakkoluuloinen, mikä ainakin minua häiritsee suunnattomasti.
Mitä sellaiselle miehelle tekisi? Juoksisitko itse karkuun ja lujaa, vai antaisitko mahdollisuuden?
Minä todennäköisesti juoksisin karkuun. En ehkä ihan heti, vaan antaisin mahdollisuuden tehdä vaikutuksen, mutta ainakin tähän asti on sitten ensitreffeillä viimeistään selvinnyt, miksi toinen on 30 ja kokematon.
Mutta se, että on kolmekymppinen, eikä ole seurustellut koskaan, ei olekaan niin harvinaista. Vaikeampi on löytää kolmekymppinen seurustelematon mies, jolla on poikuus tallella, mutta uskon, että sellaisiakin tapauksia on olemassa. Mitä näille tapauksille sitten tekisi?
Olen hieman skeptinen sen suhteen, että oikeasti se elämän suuri rakkaus voisi olla se ensimmäinen kumppani. Ajatus toki on todella kaunis, mutta että oikeasti olisi niin hyvä tuuri, että se oikea osuu kohdalle ensimmäisenä?
Eräs täysin kokematon mies pohti sitä, että tuleeko hänen löytää itselleen yhtä kokematon nainen, vai voiko hän myös seurustella kokeneemman kanssa. Ainakin, jos nainen on kokeneempi, hän tietää paremmin mitä tahtoo, mutta itse ainakin osaan myös arvostaa, jos joku toinen nainen on jo niin sanotusti tehnyt miehen "kasvatustyön" ennen minua. Tuntuu, että miehet kuitenkin tarvitsevat jonkinlaista koulutusta kasvaakseen mammanpojista seurustelukumppaneiksi.
Monet miehet kuitenkin tuntuvat haaveilevan neitseellisestä naisesta, joka ei ole koskaan tehnyt mitään kenenkään muun miehen kanssa. Miten tällainen sitten eroaa kokeneesta naisesta. Vaikea todeta asiaa miehen näkökulmasta, koska olen itse nainen, mutta kuten totesin, minä ainakin osaan arvostaa koulutettua miestä. Toki, koulutuskin voi mennä pieleen, ja uudelleen koulutus voi olla hankalaa...
Ja se, että exäkin tykkäs tästä, tai exä teki niin ja näin... sellaisen kuuntelemiseen kyllästyy todella nopeasti. Minä olen minä, exä on exä. Jos exä tykkäsi jostain tietystä asennosta tai tahdista tai muusta, se ei tarkoita, että minä automaattisesti tykkään myös.
Ehkä ne timantit ei käy treffeillä? Ehkä ne oikeasti säästää itseään sitä yhtä ja oikeaa varten? Tai sitten odottaa, että isä esittelee tulevan puolison niin kuin jossain kulttuureissa on tapana. Mene ja tiedä.
Vai hioutuuko timantit vain paineessa ja ajan myötä? Tietä suoraan äidin sylistä täydelliseksi aviomieheksi ei ehkä ole olemassakaan. Ainakin jonkinlainen itsenäistymisjakso miehen olisi hyvä käydä läpi ennen loppuelämän parisuhteeseen siirtymistä. Ilmeisesti tämä jää valitettavan monilta väliin, sillä monien naisten kuuluu valittavan, että mies on kuin yksi hoidettava lapsi lisää jälkikasvun rinnalla.
Minä ainakin haluan rinnalleni aviomiehen ja lapsille isän, enkä holhottavaa, avutonta, alkoholisoitunutta laiskaa paskiaista. Mutta makunsa kullakin.
Ehkä avain onkin siinä, ettei miestä kouluta. Mistä ylipäänsä ajatus, että toinen pitäisi kouluttaa itselleen sopivaksi. Mitä jos vain ottaisi valmiin miehen. Eikö se olisi se helpoin ja paras ratkaisu?
Mutta jotta voi hankkia "valmiin paketin", on tiedettävä tarkoin mitä tahtoo. Ja tämä tietämyksen saa mielestäni vain kokemuksen kautta.
Uskon siihen, että oikea voi osua jo ykkösellä kohdalle. Ei ehkä niin todennäköistä, mutta en ainakaan lähde sille linjalle, että pitää joku tietty määrä tavata. Toki jos ajattelee, että on olemassa yksi ainoa oikea, niin sittenhän todennäköisyys sen löytämiseen kasvaa, mitä useammilla deiteillä on käyny. Maailmassa on vaan aika paljon ihmisiä.
Kokemus luo selkeyttä
Mitä enemmän tapaa ihmisiä, sitä enemmän on mahdollisuus oppia ettei ainakaan tuollaista. Siksi en ole enää avoin sille ajatukselle, että olisin miehen ensimmäinen tyttöystävä. En usko, että sellainen voi oikeasti tietää mitä haluaa.
Kävin kerran treffeillä ikäiseni miehen kanssa, joka ei ollut vielä koskaan seurustellut. Hetken juttelun jälkeen ymmärsin kyllä täysin miksi. Hän oli todella ennakkoluuloinen, mikä ainakin minua häiritsee suunnattomasti.
30 ja kokematon
Mitä sellaiselle miehelle tekisi? Juoksisitko itse karkuun ja lujaa, vai antaisitko mahdollisuuden?
Minä todennäköisesti juoksisin karkuun. En ehkä ihan heti, vaan antaisin mahdollisuuden tehdä vaikutuksen, mutta ainakin tähän asti on sitten ensitreffeillä viimeistään selvinnyt, miksi toinen on 30 ja kokematon.
Mutta se, että on kolmekymppinen, eikä ole seurustellut koskaan, ei olekaan niin harvinaista. Vaikeampi on löytää kolmekymppinen seurustelematon mies, jolla on poikuus tallella, mutta uskon, että sellaisiakin tapauksia on olemassa. Mitä näille tapauksille sitten tekisi?
Ensimmäinen, ja se ainoa oikea
Olen hieman skeptinen sen suhteen, että oikeasti se elämän suuri rakkaus voisi olla se ensimmäinen kumppani. Ajatus toki on todella kaunis, mutta että oikeasti olisi niin hyvä tuuri, että se oikea osuu kohdalle ensimmäisenä?
Kokenut vai kokematon?
Eräs täysin kokematon mies pohti sitä, että tuleeko hänen löytää itselleen yhtä kokematon nainen, vai voiko hän myös seurustella kokeneemman kanssa. Ainakin, jos nainen on kokeneempi, hän tietää paremmin mitä tahtoo, mutta itse ainakin osaan myös arvostaa, jos joku toinen nainen on jo niin sanotusti tehnyt miehen "kasvatustyön" ennen minua. Tuntuu, että miehet kuitenkin tarvitsevat jonkinlaista koulutusta kasvaakseen mammanpojista seurustelukumppaneiksi.
Monet miehet kuitenkin tuntuvat haaveilevan neitseellisestä naisesta, joka ei ole koskaan tehnyt mitään kenenkään muun miehen kanssa. Miten tällainen sitten eroaa kokeneesta naisesta. Vaikea todeta asiaa miehen näkökulmasta, koska olen itse nainen, mutta kuten totesin, minä ainakin osaan arvostaa koulutettua miestä. Toki, koulutuskin voi mennä pieleen, ja uudelleen koulutus voi olla hankalaa...
Ja se, että exäkin tykkäs tästä, tai exä teki niin ja näin... sellaisen kuuntelemiseen kyllästyy todella nopeasti. Minä olen minä, exä on exä. Jos exä tykkäsi jostain tietystä asennosta tai tahdista tai muusta, se ei tarkoita, että minä automaattisesti tykkään myös.
Onko hiomattomia timantteja olemassa?
Ehkä ne timantit ei käy treffeillä? Ehkä ne oikeasti säästää itseään sitä yhtä ja oikeaa varten? Tai sitten odottaa, että isä esittelee tulevan puolison niin kuin jossain kulttuureissa on tapana. Mene ja tiedä.
Vai hioutuuko timantit vain paineessa ja ajan myötä? Tietä suoraan äidin sylistä täydelliseksi aviomieheksi ei ehkä ole olemassakaan. Ainakin jonkinlainen itsenäistymisjakso miehen olisi hyvä käydä läpi ennen loppuelämän parisuhteeseen siirtymistä. Ilmeisesti tämä jää valitettavan monilta väliin, sillä monien naisten kuuluu valittavan, että mies on kuin yksi hoidettava lapsi lisää jälkikasvun rinnalla.
Minä ainakin haluan rinnalleni aviomiehen ja lapsille isän, enkä holhottavaa, avutonta, alkoholisoitunutta laiskaa paskiaista. Mutta makunsa kullakin.
Ehkä avain onkin siinä, ettei miestä kouluta. Mistä ylipäänsä ajatus, että toinen pitäisi kouluttaa itselleen sopivaksi. Mitä jos vain ottaisi valmiin miehen. Eikö se olisi se helpoin ja paras ratkaisu?
Mutta jotta voi hankkia "valmiin paketin", on tiedettävä tarkoin mitä tahtoo. Ja tämä tietämyksen saa mielestäni vain kokemuksen kautta.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)