Uskon siihen, että oikea voi osua jo ykkösellä kohdalle. Ei ehkä niin todennäköistä, mutta en ainakaan lähde sille linjalle, että pitää joku tietty määrä tavata. Toki jos ajattelee, että on olemassa yksi ainoa oikea, niin sittenhän todennäköisyys sen löytämiseen kasvaa, mitä useammilla deiteillä on käyny. Maailmassa on vaan aika paljon ihmisiä.
Kokemus luo selkeyttä
Mitä enemmän tapaa ihmisiä, sitä enemmän on mahdollisuus oppia ettei ainakaan tuollaista. Siksi en ole enää avoin sille ajatukselle, että olisin miehen ensimmäinen tyttöystävä. En usko, että sellainen voi oikeasti tietää mitä haluaa.
Kävin kerran treffeillä ikäiseni miehen kanssa, joka ei ollut vielä koskaan seurustellut. Hetken juttelun jälkeen ymmärsin kyllä täysin miksi. Hän oli todella ennakkoluuloinen, mikä ainakin minua häiritsee suunnattomasti.
30 ja kokematon
Mitä sellaiselle miehelle tekisi? Juoksisitko itse karkuun ja lujaa, vai antaisitko mahdollisuuden?
Minä todennäköisesti juoksisin karkuun. En ehkä ihan heti, vaan antaisin mahdollisuuden tehdä vaikutuksen, mutta ainakin tähän asti on sitten ensitreffeillä viimeistään selvinnyt, miksi toinen on 30 ja kokematon.
Mutta se, että on kolmekymppinen, eikä ole seurustellut koskaan, ei olekaan niin harvinaista. Vaikeampi on löytää kolmekymppinen seurustelematon mies, jolla on poikuus tallella, mutta uskon, että sellaisiakin tapauksia on olemassa. Mitä näille tapauksille sitten tekisi?
Ensimmäinen, ja se ainoa oikea
Olen hieman skeptinen sen suhteen, että oikeasti se elämän suuri rakkaus voisi olla se ensimmäinen kumppani. Ajatus toki on todella kaunis, mutta että oikeasti olisi niin hyvä tuuri, että se oikea osuu kohdalle ensimmäisenä?
Kokenut vai kokematon?
Eräs täysin kokematon mies pohti sitä, että tuleeko hänen löytää itselleen yhtä kokematon nainen, vai voiko hän myös seurustella kokeneemman kanssa. Ainakin, jos nainen on kokeneempi, hän tietää paremmin mitä tahtoo, mutta itse ainakin osaan myös arvostaa, jos joku toinen nainen on jo niin sanotusti tehnyt miehen "kasvatustyön" ennen minua. Tuntuu, että miehet kuitenkin tarvitsevat jonkinlaista koulutusta kasvaakseen mammanpojista seurustelukumppaneiksi.
Monet miehet kuitenkin tuntuvat haaveilevan neitseellisestä naisesta, joka ei ole koskaan tehnyt mitään kenenkään muun miehen kanssa. Miten tällainen sitten eroaa kokeneesta naisesta. Vaikea todeta asiaa miehen näkökulmasta, koska olen itse nainen, mutta kuten totesin, minä ainakin osaan arvostaa koulutettua miestä. Toki, koulutuskin voi mennä pieleen, ja uudelleen koulutus voi olla hankalaa...
Ja se, että exäkin tykkäs tästä, tai exä teki niin ja näin... sellaisen kuuntelemiseen kyllästyy todella nopeasti. Minä olen minä, exä on exä. Jos exä tykkäsi jostain tietystä asennosta tai tahdista tai muusta, se ei tarkoita, että minä automaattisesti tykkään myös.
Onko hiomattomia timantteja olemassa?
Ehkä ne timantit ei käy treffeillä? Ehkä ne oikeasti säästää itseään sitä yhtä ja oikeaa varten? Tai sitten odottaa, että isä esittelee tulevan puolison niin kuin jossain kulttuureissa on tapana. Mene ja tiedä.
Vai hioutuuko timantit vain paineessa ja ajan myötä? Tietä suoraan äidin sylistä täydelliseksi aviomieheksi ei ehkä ole olemassakaan. Ainakin jonkinlainen itsenäistymisjakso miehen olisi hyvä käydä läpi ennen loppuelämän parisuhteeseen siirtymistä. Ilmeisesti tämä jää valitettavan monilta väliin, sillä monien naisten kuuluu valittavan, että mies on kuin yksi hoidettava lapsi lisää jälkikasvun rinnalla.
Minä ainakin haluan rinnalleni aviomiehen ja lapsille isän, enkä holhottavaa, avutonta, alkoholisoitunutta laiskaa paskiaista. Mutta makunsa kullakin.
Ehkä avain onkin siinä, ettei miestä kouluta. Mistä ylipäänsä ajatus, että toinen pitäisi kouluttaa itselleen sopivaksi. Mitä jos vain ottaisi valmiin miehen. Eikö se olisi se helpoin ja paras ratkaisu?
Mutta jotta voi hankkia "valmiin paketin", on tiedettävä tarkoin mitä tahtoo. Ja tämä tietämyksen saa mielestäni vain kokemuksen kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.