Keskustelukumppanini keittiön pöydän ääressä oli sitä mieltä, etteivät he ole tarpeeksi samanlaisia kumppaninsa kanssa, ja siksi hän kokee, että olisi parempi erota.
Oma miesystäväni on taas sitä mieltä, että se ei haittaa, ja on jopa suotavaa, että puolisot ovat erilaisia keskenään.
Kumpi sitten on oikeassa? Tulisiko puolisoiden olla erilaisia vai samanlaisia?
Kiinnostuksen kohteet
Joidenkin mielestä kumppaneilla tulisi olla samanlaisia kiinnostuksen kohteita kuten yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Pitäisi tykätä samanlaisista elokuvista ja kuunnella samanlaista musiikkia. Olla samanlainen maku niin ruoasta, vaatteista, matkailusta... Molempien olla aamu- tai iltavirkkuja jne...
Olen eri mieltä. Mielestäni näillä asioilla ei ole mitään merkitystä. Puolisot voivat mielestäni tykätä aivan eri asioista. Toki se helpottaa, jos on esimerkiksi samanlainen ruokavalio, mutta ei sekään este ole jos molemmat ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan. Toki, jos ollaan aivan eri maailmasta, niin se voi vaikeuttaa suuresti suhdetta, mutta suvaitsevaisuudella ja joustavuudella päästään jo pitkälle.
Erilaisuuksista voi tehdä vahvuuden. Esimerkiksi minulla ja ex-miehelläni oli aivan erilainen musiikkimaku. Jos minä tykkäsin jostain kappaleesta, oli 99,9 prosentin todennäköisyys ettei hän tykännyt siitä ja toisinpäin. Revimme tästä kuitenkin vain huumoria ja pilkkasimme toisiamme leikillä toistemme huonosta musiikkimausta. Tämä eroavaisuus vain toi pienen leikillisen lisämausteen suhteeseemme.
Molemmat kävimme kuntosalilla treenaamassa. Kokeilimme sitä kerran yhdessä, muttei siitä tullut mitään. Kävimme aina eri paikassa treenaamassa. Saatoimme mennä toki samaan aikaan, mutta välillämme oli yleensä vähintään 7 kilometriä. Yhteinen kiinnostuksen kohde ja harrastus, muttemme halunneet tehdä sitä yhdessä.
Mielestäni on tervettä, että on omia harrastuksia ja viettää aikaa puolisosta erossa. On pareja, jotka tekee kaiken yhdessä, mutta mielestäni se on jo jollain tavalla sairasta. Uskon, että on hyvä olla välillä erossa. Jos ei ole koskaan erossa, ei voi koskaan ikävöidäkään.
Arvomaailma
Keittiön pöydän ääressä istunut mies oli sitä mieltä, että hänen kumppaninsa on se aktiivisempi osapuoli kun hän on passiivisempi. Lisäksi hän koki puolisonsa olevan henkisempi ja kokee tämän erittäin raskaana eroavaisuutena. Hän ikään kuin on taakkana ja hidasteena kumppanilleen.
Tässä ei ole enää kyse eroavista kiinnostuksen kohteista, vaan suuremmista eroista. Mielestäni tässä puhutaan jo arvomaailmaeroista. Arvot on mielestäni tärkeää olla yhtenevät tai ainakin lähellä toisiaan. Tai jos ei ole, parin tulee olla erittäin tietoinen tästä erosta ja hyväksyä nämä erot. Mutta useimmiten arvomaailmaerot kyllä aiheuttavat riitoja.
Mitä arvoja sitten ihmisillä voi olla? Esimerkiksi perhe, terveys, työ, raha, vapaus, itsensä kehittäminen... Jos toisella on perhe ykkössijalla ja toisella työ, tästä aiheutuu varmasti riitoja ellei asia ole puhuttu läpi ja sovittu. Kärjistetysti toinen käyttää kaiken aikansa perheeseen ja toinen työhön - kuulostaako hyvältä? Kuulostaako tutulta riidan alulta: "Sä et ole koskaan kotona..."
Tavoitteet ja unelmat
Arvojen lisäksi toinen tärkeä yhtenevä alue on tavoitteet ja unelmat. Jos toinen haaveilee viisilapsisesta perheestä ja kodista maalla ja toinen vapaasta elämästä matkustellen maailmalla, todennäköisesti jossain vaiheessa on tulossa riitoja ja eripuraa.
On hyvä pysähtyä suhteen alkuvaiheessa keskustelemaan tulevaisuudesta haaveista ja unelmista. Ei toki tarvitse heti päättää perheenlisäyksestä tai maailmanympärimatkoista yms. mutta on hyvä olla perillä siitä mistä toinen haaveilee ja unelmoi. Jos toinen on päättänyt ettei hanki ikinä lapsia ja toinen haaveilee suurperheestä, on hyvä pohtia onko suhde sen arvoinen, että toinen luopuu päätöksestään ja tekee kompromissin, vai olisko parempi jatkaa erillään.
Samankaltaisuus yhdistää, erilaisuus voi vahvistaa
On siis asioita, joista kannattaa ja tulee olla samaa mieltä. Ja sitten on taas eroavaisuuksia, jotka voi tehdä vahvuudeksi sen sijaan, että antaisi niiden erottaa.
Mielestäni loistava harjoitus on, kun antaa toisen kertoa omasta unelmaelämästään. Missä näkee itsensä viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Ensinnäkin oletko sinä tässä kuvauksessa mukana? Tai pystytkö kuvittelemaan itsesi siihen mukaan. Jos toisen kuvailema unelmaelämä kuulostaa sellaiselta, missä et näe itseäsi etkä missään nimessä halua nähdä itseäsi, on syytä pysähtyä miettimään suhdetta. On huomattavasti helpompaa olla suhteessa toisen kanssa, kun molemmat etenee ja pyrkii samaan suuntaan. Vedetään yhtä köyttä samaan suuntaan eikä olla ikuisessa köydenvedossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.