Näistä ajatuksista käsin ei ole kovin mukava kirjoittaa blogia, jonka teemana on onnellinen parisuhde. Kuvittelin eläväni onnellisessa parisuhteessa, mutta kyse olikin harhasta, ison kokoluokan illuusiosta.
Eniten ehkä kuitenkin satuttaa se mitä olen kuullut jälkikäteen. Kaikki se mitä mies on sanonut minusta kavereilleen meidän suhteen aikana. Kaikki se mitä hän on tehnyt, kertomatta koskaan minulle. Häpeän itseäni miehen kavereiden edessä. Mitä hekin minusta ajattelivat ja ajattelevat? Annoinko heille esimerkin kuinka helppoa on naruttaa ja kusettaa blondia? Nauroivatko he minulle selkäni takana; sille kuinka naiivi ja helppouskoinen olen, kun uskoin sen mitä mies minulle sanoo? Näinkö helppo minua on kusettaa?
Kaiken tuon jälkeen joudun rakentamaan uudestaan uskoni miehiin. Miten luottaa nykyiseen miesystävääni, ettei hän petä minua samalla tavalla? Mistä sen tietää, onko toinen oikeasti tosissaan, vai olenko hänelle vain ajanviete ja leikkikalu, kunnes parempi leikkikalu osuu kohdalle?
Aika parantaa haavat
Onneksi aika parantaa haavat. Nyt on jo huomattavasti parempi olo kuin reilu pari kuukautta sitten. Nyt olen jo alkanut antaa itselleni anteeksi. Annan itselleni anteeksi, että rakastuin väärään mieheen. Annan itselleni anteeksi, että annoin intohimon sokaista.
Elämässä on uskallettava ottaa riskejä
Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että annan itseni jälleen uskoa rakkauteen. Annan itseni uskoa ihmisiin ja heidän hyvyyteensä. Jos joukossa on yksi homeinen yksilö, se ei tarkoita että kaikki ovat pilalla, ei edes se viereinen. Homeessa kuitenkin on se paha, ettei se välttämättä näy päällepäin. Ilman näkyvääkin hometta voi joutua kärsimään homemyrkyn vaikutuksista. Elämässä on kuitenkin välillä uskallettava ottaa riskejä. Toistaiseksi nykyinen suhteeni on vielä onnellinen, ja vaikuttaa hyvältä ja terveeltä suhteelta. Toivotaan, että näin on jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.