Enpä olisi uskonut jääväni koukkuun Suomen Bacheloriin, sillä en ole aiemmin katsonut jenkkiversioitakaan. Suomalaisessa versiossa osallistujat ovat kuitenkin suhteellisen normaaleja ihmisiä, jos näin voi sanoa. Heihin voi samaistua jollain tasolla. Ei liian sliipattua eikä liian hohdokasta, vaan joukkoon mahtuu myös arkisuutta ja tavallisuutta.
Naisten rooli on kyllä inhottava. Mietin, jos itse tapailisin miestä, jonka tiedän tapailevan montaa muutakin naista. Miten siinä tilanteessa itse käyttäytyisi? Vetäytyisikö suosiolla leikistä tai ottaisiko kaikki keinot käyttöön? Vai luottaisiko vain siihen, että jos on oikea, niin tulee kyllä valituksi?
Entä sitten poikamies. Tuskin sekään on helppo rooli, kun on kerrankin varaa mistä valita. Millä perusteella tehdä valinnat? Mitä jos valitseekin väärin? Kestäisikö itsellä edes pää, jos pitäisi deittailla noin montaa samaa aikaa?
Yksi hylkäysperuste tuntuu olevan liian kaverilliselta tuntuva suhde. Puuttuu ehkä intohimo, fyysinen vetovoima. Tullaan hyvin juttuun, mutta se jokin puuttuu. Sama hylkäysperuste on tullut esiin myös Amerikan unelmavävyn puolella.
Kuitenkin jotkut sanovat, että pitkä parisuhde on hyvä perustaa ystävyydelle. Jotkut myös aloittavat parisuhteen ystävyydestä.
Kumpi sitten on parempi? Ystävyyspohja vai intohimopohja? Pääseekö ystävyydestä intohimoon? Entä mitä jos intohimosta ei pääse ystävyyteen? Riittääkö pelkkä intohimo? Ystävyys kuitenkin todennäköisemmin kestää kuin intohimo.
Omissa suhteissa ystävyydelle perustuneet ovat kärsineet intohimon puutteesta alkuhuuman jälkeen. Toisaalta kaikista intohimoisimmista suhteista on jäänyt ystävyys puuttumaan. Kumpi parempi? En todellakaan tiedä.
Onko jollain kokemusta, että saa yhdessä paketissa molemmat - sekä ystävyyden että intohimon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.