torstai 7. elokuuta 2014

Meille vai teille?

Mieheni oli pari viikkoa reissussa perheensä kanssa. Se on pisin ero mitä meillä on tähän mennessä ollut. Tarkalleen ero oli 12 tuntia vajaa kaksi viikkoa.

Ensimmäinen puhelu hänen paluunsa jälkeen oli ikimuistoisin puhelu ikinä.

Maailman seksikkäimmät sanat


"Meille vai teille?" oli ensimmäiset sanat mitä hän sanoi minulle.

Kun kuulin hänen äänensä, vartaloni läpi meni ikään kuin sähköisku ja tunsin välittömästi kutkutuksen alapäässäni. Halusin tuota miestä. Nyt. Heti.

Pelkästään hänen äänensä kuuleminen sai aikaan tuon vasteen, sillä siinä vaiheessa, kun tietoinen mieleni oli ehtinyt käsitellä hänen viestinsä sisällön, tunsin jo poltteen ja halun alapäässäni. Tuo tunne oli ihana. Se vahvisti minulle, että nyt on tosi kyseessä. Nyt olen oikeasti löytänyt jotain ainutlaatuista. En muista koskaan ennen kokeneeni tuollaista reaktiota pelkästään äänen kuulemisesta.

Ensimmäinen puhelu


Muistan, kun ensimmäisen kerran puhuin tämän miehen kanssa puhelimessa. Se oli ennen ensitreffejämme. Soitin yllättäen, koska sopimamme aika ei enää sopinutkaan, ja halusin mahdollisimman nopeasti ja helposti sopia uuden ajan, koska kuollakseni halusin tavata tämän miehen.

Hänen äänensä oli miellyttävä ja puhelu oli miellyttävä. Se oli hyvä merkki jo silloin. Kaikkien kanssa ensipuhelut ei suju niin vaivattomasti eikä niistä jää niin hyvä fiilis.

Mieskin totesi ensitreffeillä, että puhelinääneni oli ollut miellyttävä. Siihen peilaten on outoa, kuinka vähän me puhumme puhelimessa. Silloin kun olemme erossa, olemme erossa. Lähettelemme joitakin viestejä, mutta emme puhu puhelimessa kuin todella harvoin. Tai jos puhumme, puhelujen kesto on mitattavissa helpoiten sekunneissa.

Yölliset keskustelut


Mutta sitten kun olemme yhdessä, saatamme puhua aamuun saakka. Aivan kuten viime viikonloppuna. Puhuimme puoli viiteen saakka aamulla, kunnes vihdoin kävimme nukkumaan. Tai viime tiistaina, jolloin valvoimme kolmeen, kun herätyskello oli herättämässä minut 7:30 töihin.

On vain niin paljon sanottavaa. Niin paljon kysyttävää. Niin paljon kuultavaa. Ja sitä miestä kuuntelen mielelläni.

Mutta on myös hetkiä, jolloin olemme vain hiljaa. Mielestäni sanoja ei aina tarvita. Minä ainakin nautin myös hiljaisuudesta. Siitä, että voi vain olla toisen lähellä.

Meille


Odotan sitä päivää, kun ei ole enää vaihtoehtoja. On vain koti - on vain meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.