Samalla kun eroaa puolisosta eroaa myös puolison suvusta, mutta yllättäen myös omasta suvustaan, koska he eivät enää halua olla sinun kanssa tekemisissä. Näin kävi minulle.
Avioerossa on puolen vuoden harkinta-aika. Mutta mikä on suruaika? Missä se on määritelty?
Kuinka kauan täytyy olla yksin ja surra kunnes saa alkaa taas seurustelemaan?
Entä milloin saa esitellä uuden miesystävän ystäville ja sukulaisille?
Tilanne on aivan älytön, koska ex-mies on jo ajat sitten antanut anteeksi. Ollaan hyvissä väleissä, yhteyksissä melkein viikoittain ja edelleen osa toistemme elämää. Hän on tavannut melkein kaikki eromme jälkeiset poikaystäväni ja itse kuulin heti hänen uudesta naisystävästään, kun sellainen vihdoin tuli kuvioihin.
Ex-mieheni on se helppo tapaus. Sukulaiseni ovat se hankala tapaus. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että saisin anteeksi avioeroni. Voi olla, että jotkut eivät anna sitä ikinä anteeksi.
Pidin keväällä juhlat 30-vuotissyntymäpäivieni kunniaksi. Mummini eli isänäitini ei halunnut tulla, koska hän vierastaa minua. Vierastaa minua, omaa lapsenlastaan. Tämän lisäksi hänen mielestään ei ollut soveliasta, että synttäreilleni osallistuu myös miesystäväni ja tämä olisi useimmille sukulaisilleni ensimmäinen tilaisuus tavata hänet. Eli koska halusin miesystäväni osallistuvan syntymäpäivilleni, mummini ei halunnut tulla. Sori mummi, mutta mieluummin mieheni kuin sinä. Näin se vain menee. Tottakai haluan, että elämäni tärkein ihminen on paikalla syntymäpäivilläni. Jos se ei sinulle sovi, se on sinun menetyksesi. Paikalla oli myös ex-mieheni. Kyllä!
Se jää nähtäväksi hyväksyykö mummini uutta miestäni ennen kuolemaansa. Asiaa ei tietenkään helpota yhtään, että mies on ulkomaalaistaustainen. Vaikka isänikin on rasisti, hän sentään suostuu tapaamaan uuden mieheni. Ja oli todennut, että ehkä tämä onkin ihan fiksu tapaus.
Kyllä. Voin sanoa, että hän on erittäin fiksu tapaus. Fiksumpi kuin keskivertosuomalainen. Parasta A-luokkaa.
Enkä jaksa surra, tai ajatella mikä on soveliasta ja mikä ei. Tämä on minun elämäni. Jos se ei sinulle sovi, anna olla.
Mielenkiinnolla kyllä odotan, että hyväksyykö mummi mieheni, jos menemme naimisiin. Tai jos teemme hänelle ensimmäisen lapsenlapsen. Suostuuko hän sitten tapaamaan mieheni? Se jää nähtäväksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.