Mun oli todella vaikea päästä yli ihanasta lierosta, jonka kanssa seurustelin reilu puoltoista vuotta.
Osittain se johtui siitä, että olin niin sitoutunut siihen suhteeseen. Olin ajatuksissani jo sitoutunut siihen, että mennään naimisiin, perustetaan perhe jne. Miksi? Koska sen se vaati, jos ja kun halusin olla sen miehen kanssa.
Hän oli myös todella jämpti pettämisen suhteen ja sellaista ei olisi saanut anteeksi. Suhde olisi päättynyt siihen.
Mutta pettämistä oli turha pelätä, sillä olin aivan korviani myöden rakastunut mieheen. Niin rakastunut, etten ollut täysin järkevä. Varoitusmerkkejä oli, mutta en halunnut huomata niitä, tai jos huomasinkin, en halunnut uskoa niihin.
Siihen aikaan kävin terapiassa ja se oli terapeutti joka avasi silmäni, että nyt ei ehkä ole kaikki ihan ok siinä suhteessa. Ettei tuollainen pelko ole normaalia, ja ettei tuollaista käytöstä tarvitse kestää.
Erohan siitä sitten seurasi, mutta se sattui aivan kamalasti. Musta tuntui, että kuolen. En pystynyt nukkumaan, en pystynyt syömään. Pystyin ainoastaan itkemään ja olo oli sen mukainen.
Olen tavannut exää muutamia kertoja eron jälkeen. Ensimmäisen kerran noin neljä kuukautta eron jälkeen. Halusin antaa hänelle joululahjan, ja halusin puhua. Halusin saada selvyyden asioihin. Olivatko jutut niin kuin olin saanut kuulla ja ymmärtää.
Hän oli kuten ennen. En saanut mitään otetta hänestä. Totesin, että oli hyvä, että erottiin.
Kului puolisen vuotta ja tapasimme jälleen. Tällä kertaa hänellä oli minulle synttärilahja. Ovelana lierona hän oli jättänyt yhden osan lahjasta itselleen. Shakkipelistä puuttuu kuningatar. Sen hän oli jättänyt itselleen. Nyt meillä on aihe, josta jatkaa keskustelua. Onko kuningatar hyvässä hoidossa? Koska saan hänet?
Tuossa tapaamisessa hän myös sanoi minulle, että pääsen hänestä yli heti, kun löydän jotain parempaa.
Nyt se parempi on löytynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.