Yleensä aina tällaiseen tapahtumaan mennessä pukeudun sillä ajatuksella, että olen parhaimmillani, sillä eihän sitä koskaan voi tietää milloin sitä törmää unelmiensa mieheen. Jokainen vastaantulija on potentiaalinen elämänkumppani.
Nyt kun pukeuduin tähän viimeisimpään seminaariin, tämä ajatus vilahti ensin mielessäni, kunnes sitten tajusin, että hetkinen, tämä ajatus ei pidä enää paikkansa. Minullahan on jo kumppani.
Unelmien prinssi -tutka pois päältä
Minun ei tarvitse enää etsiä unelmieni miestä, sillä olen hänet jo löytänyt. Minun ei tarvitse pukeutua siinä mielessä, että saan kerättyä miesten huomiota itseeni. Voin pukeutua itselleni mieluisalla ja mukavalla tavalla. Tuo oivallus ja ajattelun muutos vaikutti yllättävän paljon seminaarivalmistautumiseen ja pukeutumiseen.
Ennen valikoin vaatteita pitkään ja hartaasti ja pukeuduin arkipäivästä täysin poiketen hameeseen, sukkahousuihin, mahdollisesti korollisiin kenkiin jne. Nyt tein päätökset kirjaimellisesti samalla tavalla kuin mihin tahansa arkipäivän toimeen lähtiessä. Muutama minuutti ennen lähtöä vilkaisin vaatekaappiini ja valitsin sieltä ne vaatteet, jotka sinä päivänä houkuttelivat.
Ulkonäöllä ei ole väliä
Toisaalta voi ajatella, että jos se henkilö on oikea, ei hän välitä, jos minulla on ikivanhat verkkarit jalassa, tukka likainen ja finni nenänpäässä. Mutta kiinnittäisitkö sinä tällaiseen henkilöön huomiota? Vaikka eihän sillä ulkonäöllä periaatteessa ole väliä, niin kyllä sillä millaisen ensivaikutelman annat, on.
Kauhistelen aina miesystäväni kämppistä, joka lähtee ulos kirkkaan vihreissä crocseissa ja likaisessa liian pienessä paidassa, josta vilkkuu maha. Eikä mikään pyykkilautavatsa vaan suomalainen perinteinen kaljamaha. Kyllä sillä mahalla ja niillä crocseilla voi toki vetää huomiota puoleensa, mutta korkeintaan negatiivista. Toisaalta onko sekin parempi kuin harmaaseen massaan hukkuminen? Voi olla.
Metsästyskausi on päättynyt lopullisesti?
Vielä tuntuu oudolta tottua ajatukseen, että metsästyskausi olisi nyt ohi. Toki haluan sen olevan ohi, mutta vanhat ajatukset ja tottumukset vielä kummittelevat mielessä.
Pakko myöntää, että edellisen pitkän suhteen aikana... tai jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin koskaan edellisten suhteideni aikana, en ole lopettanut metsästystä vaan olen aina pitänyt silmäni ja korvani auki siltä varalta, josko jotain parempaa sattuu kohdalle. Ei ihme, että nuo kaikki suhteet päättyivät ennemin tai myöhemmin, kun en niihin sitoutunut täysin.
Nyt minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että voisin oikeasti sitoutua täysin - koko sielullani ja ruumiillani. Sen verran hulluna olen nykyiseen mieheeni, että minun on jopa vaikea uskoa, että jotain parempaa voisi olla tarjolla. En ainakaan osaa kuvitella mitä se voisi olla.
Toki, en minä maailmaa minkään vaaleanpunaisten lasien läpi katsele. Ei mieheni täydellinen ole. Mutta niin en ole minäkään. Mutta ehkä meidän epätäydellisyydet täydentää toisiaan ja yhdessä olemme täydellisiä? Niin minä ainakin haluan uskoa.
Meidän suhteemme on kuin viime sunnuntai-maanantai välinen yö: taivas ja helvetti samassa paketissa. Ilman toista ei olisi olemassa toista. Mutta helvetissäkin olo tuntuu ihan mukavalta, kun on oman rakkaan kainalossa. Silloin kaikki maailman ongelmat tuntuvat häviävän pieniltä, täysin mitättömiltä. Pääasia, että saan olla tässä ja nyt, oman rakkaan lähellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.